Uusi sovellus mahdollistaa verkkomaksun ilman avainlukulistaa tai kortin tunnuslukua

0
Ammattimaiset verkkorikolliset vaanivat uhrejaan monin eri tavoin erityisesti sosiaalisessa mediassa! (Arkistokuva)

OP:n maanantaina julkistaman tiedotteen mukaan Pivo-mobiililompakon uusi maksunappi toimii siten, että verkkomaksun yhteydessä ei tarvita pankin avainlukulistaa eikä kortin tunnuslukua.

Syynä uuden mobiilipalvelun kehittämiselle on Pivon liiketoiminnasta ja uusista maksamisen palveluista vastaavan hankejohtaja Hanna Äijälän mukaan se, että yrityksen tietojen perusteella verkkomaksujen yhteydessä on usein omat ongelmansa.

– Tietojemme mukaan jopa 40 prosenttia verkkokauppojen maksutapahtumista keskeytyy. Yksi suuri syy ovat maksamiseen liittyvät vaikeudet, Äijälä toteaa

Mobiiliostamisen suosio kasvaa Pivon mukaan Suomessa koko ajan. Sama trendi on myös maailmalla. Esimerkiksi USA:ssa mobiiliostosten osuus verkko-ostoksista on ajoittain jopa yli 50 prosenttia.

– Verkkokaupan ja mobiiliostamisen globaali kasvu haastaa myös suomalaiset kauppiaat, Äijälä arvioi.

Maksunapin käytön mahdollistava Pivo-mobiilisovellus on kaikkien pankkien asiakkaiden saatavilla ilmaiseksi. Verkko-ostaminen maksunapilla onnistuu sekä Android-, iOs- että Windows-puhelimilla.

– Suomalaiset eivät halua luovuttaa korttitietojaan verkkokaupoille. Pivon maksunappia suunniteltaessa olemme huomioineet tämän toiveen: maksun hyväksyminen tapahtuu Pivossa, eivätkä korttitiedot päädy lainkaan verkkokaupan tietoon, Äijälä kertoo.

OPn omistaman maksunvälittäjän Checkout Finlandin kautta maksunappi ilmestyy tiistaina yli 2500 suomalaisen verkkokaupan maksutapavalikoimaan.

– Pivon maksunappia voi kokeilla jo nyt esimerkiksi Yliopiston Apteekin ja Tokmannin verkkokaupoissa. Myös korttimaksujen tasoinen hinnoittelu tukee uuden edistyksellisen maksutavan käyttöönottoa, sanoo Checkout Finlandin toimitusjohtaja Masa Peura.

 

Lähde: M&M

JÄTÄ KOMMENTTI