Virrat avustaa Suomenselän kalatalousaluetta 1500 eurolla

0
Jokamiehenoikeuden perusteella saa onkia ja kalastaa, mutta ennen kalaan lähtöä tulee selvittää kalastusluvan tarpeellisuus. (K-Media/Jukka Ketonen)
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT

Virtain teknisten palveluiden lautakunta on päättänyt myöntää Suomenselän kalatalousalueelle 1500 euron avustuksen vuodelle 2021 kalatalousaluetoimintaan ja sen kehittämiseen.

Määräraha varataan ympäristönsuojelun kustannuspaikalle. Avustuksen saajan tulee toimittaa teknisten palveluiden lautakunnalle vuoden 2021 toimintakertomus. Lautakunta voi määrätä avustuksen maksettavaksi osittain tai kokonaan takaisin, mikäli avustuksen saaja on käyttänyt avustuksen muuhun tarkoitukseen kuin mihin se on myönnetty.
Suomenselän kalatalousalue koostuu entisten Virtain ja Ähtärin kalastussalueiden toimialueista sekä Keuruun kalastusalueeseen kuuluneen vanhan Pihlajaveden alueesta. Kalatalousalue sijaitsee Soinin, Ähtärin, Keuruun, Virtain, Ruoveden ja Mänttä-Vilppulan kuntien alueella. Uuden kalatalousalueen toiminta alkoi vuonna 2019, kun vanhat kalastusalueet korvattiin kalatalousalueilla. -jr

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI