Virtain Lions Clubin hyväntekeväisyystempaus – Lähilihagrillilounaan tuotto lähetystyön hyväksi

0
Joelito Malaban leikkaamassa possun lihaa lounasvieraille.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
VIRRAT

Virtain Lions Club järjesti yhteistyössä Virtain seurakunnan kanssa hyväntekeväisyystempauksen paikallisen grillilihan merkeissä sunnuntaina.

Virtain Lions Clubin presidetti Hannu Haukkala.

Tapahtuman tuotto suuntautuu Virtain seurakunnan lähetystyön kautta Suomen Lähetysseuralle. Virtain leijonaklubin presidentin Hannu Haukkalan ideasta on lähtenyt lähilihagrillilounastapahtuma- Viime vuosina ovat äitienpäivä -ja isänpäivälounaat vähentyneet ja ruokailijoita ei ole ollut riittävästi.  Ajattelin, että saataisiin tapahtuman myötä tunnetuksi paikallisia lihantuottajia ja näin se myös houkutelluksi paikallisia kulinaristeja lounastapahtumaan.

– Ideana on tällainen paikallisuus, kun tuottajia löytyy paljon Vaskiveden, Koron, Härkösen ja Liedenpohjan suunnasta ja he lähtivät myös mukaan tähän hommaan. Leijonaklubi maksaa lihat ja seurakunnan emännät muuten hoitavat tarjoilupuolen. Eivät leijonat tästä paljon voittoa saa eikä tappiollekaan jäädä, kertoo Hannu Haukkala.

Hannu Haukkala pitää lounastapahtumaa merkittävänä leijonien yhteisöllisyyden kannalta. – Meiltä on jäänyt pikkujoulut ja kevätretket väliin koronan takia. Nyt meille kaikille klubilaisille tarjoutuu lounaan merkeissä kokoontua klubikokousten ulkopuolella.

– Tämä lounastapahtuma piti olla jo viime äitienpäivän jälkeen helatorstaina, jolloin isät olisivat ostaneet äideille ja vaimoille äitienpäivälahjaksi lounaan, mutta tällöin koronarajoitukset estivät lounaan järjestämisen. Näin tämä tapahtuma siirtyi syksyyn, kertoo aikataulun muutoksesta Hannu Haukkala.

– Mukavasti ihmiset ovat lähteneet liikkeelle. Kun tähän tapahtumaan vielä liitetään se seikka, että aviopari Joelito Malaban ja Tanja Vuorenmaa ovat lähetysmailla tavanneet, kun Tanja oli lähetystyöntekijänä. Tanja teki lähetystyön hyväksi kevätrullia. Ne ovat taiwanilaisia, jotka ovat vähän isompia kuin kiinalaiset kevätrullat, Hannu Haukkala lisää.

Ylä-Koron tilan isäntä Heikki Jussila.

Lihantuottajana paikalla olleen Ylä-Koron tilan isännän Heikki Jussilan mielestä tuntuu ihan hyvältä, kun tällaisia tapahtumia järjestetään, koska lihatouhu on ollut vähän vastatuulessa.- Tämä tapahtuma näyttää siltä, että täällä ollaan kuitenkin myötätuulen puolella.- Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen mukana tällaisessa tapahtumassa ja jatkossakin osallistun, jos näitä järjestetään, hän lupaa. Ylä-Koron tilalla kasvatetaan ylämaankarjaa, jonka lihasta jalostetaan eri tuotteita.

-Uskon, että tällainen tapahtuma lisää kiinnostusta paikalliseen lihantuotantoon, kun pääsee maistamaan muutakin kuin kaupantuotteita ja sitten jatkossa tullaan ostamaan itse tilalta, uskoo Heikki Jussila.

Nina Snellman edusti lounastapahtumassa Ylä-Härkösen lammastilaa.

Nina Snellman edusti Ylä-Härkösen lammastilaa. – Meillä tuotetaan pääsiallisesti karitsanlihaa, mutta jonkun verran myös aikuisen lampaan lihaa.- Tämä lähilihagrillilounastapahtuma on erittäin hyvä idea.

Tämä on hyvänä lisänä markkinointia ajatellen. Heti lupauduin, kun kysyttiin mahdollista osallistumista tapahtumaan. Tällaista tarvitaan paikkakunnalla. kiittelee Nina Snellman.

Highland Vaskivesi-nimisestä lihakarjayrityksestä oli paikalle saanut tilan isäntä Arttu Helin. – Meillä kasvatetaan ylämaankarjaa, josta jalostetaan sisäfileestä jauhelihaa , makkaraa ja valmistuotteita.

Arttu Helin oli paikalla Highland Vaskivesi-nimisestä yrityksestä.

– On hieno asia, kun saa tulla omia tuotteita mainostamaan. Ilman muuta toivon, että jatkoakin seuraa, on Arttu Helinin toivomus.

Possun lihaa ruokailijoille leikkasi leijonaveli Joelito Malaban. – Tärkeää on , että saa possun sopivan kypsäksi, eikä liian kypsäksi. Tämä possu painoi 18 kiloa. Se pyöri vartaassa yli neljä tuntia.

Aikaisemmin olen grillannut suurempia noin 35 kiloisia possuja ja ne vaativat yli kuuden tunnin kypsyttelyn, kertoo kymmeniä possuja Suomessa grillannut Joelito Malaban. -jr


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI