Yhdysvaltain huippukalustoa lensi Viroon – Suomen harkitsema häivehävittäjä ensi kertaa manner-Euroopassa

1
F-35A-Lighting_II

Yhdysvaltain ilmavoimien F-35A Lightning II -hävittäjät aloittavat tällä viikolla ensimmäistä kertaa harjoittelun manner-Euroopassa, Viron Ämarin lentotukikohdassa.

Ämariin saapui tiistaina kaksi ensimmäistä F-35-hävittäjää Britanniasta. Niiden lento- ja huoltohenkilökuntaa on Viroon saapunut yhteensä 20 henkeä.

USA:n ilmavoimien F-35-koneiden vierailua on suunniteltu jo jonkin aikaa Viron ja sen Nato-liittolaisten kesken, eikä se liity mihinkään ajankohtaisiin tapahtumiin. Vierailun kestoa ei ole kerrottu.

– Näiden uusimpien hävittäjien ja niiden huippunykyaikaisten järjestelmien esittely Eurooppassa auttaa liittoutumaa turvaamaan kaikkien kansojen perustavanlaatuiset oikeudet, Viron puolustusministeri Margus Tshahkna sanoi Ämarissa pidetyssä tervetuliaisseremoniassa.

USA:n ilmavoimat harjoittelee tänä vuonna F-35-koneiden toimintaa myös muissa Euroopan Nato-maissa. Näihin harjoituksiin osallistuu yhteensä kahdeksan konetta ja 250 ilmavoimien sotilashenkilöä.

Viidennen sukupolven hävittäjäksi tai häivehävittäjäksi kutsuttu F-35 on Yhdysvaltain ilmavoimien, laivaston ja merijalkaväen käyttöön suunniteltu tutkassa näkymätön monitoimihävittäjä, joka korvaa ensi vuosikymmenen loppuun mennessä jopa yhdeksän vanhempaa konetyyppiä.

 

1 KOMMENTTI

  1. Kommentti: Häivehävittäjä F35. Mitenhä lujaa moisen hävittäjän nopeus vois olla max? Jos f16 lentonopeus muutamas kilometris toista tuhatta. Airbus liki tuhatta yli 10km matkustajakoneena

JÄTÄ KOMMENTTI