Järkyttävä vanhuksen surma paljastui Sisä-Suomen poliisin toimialueella Mänttä -Vilppulassa perjantaina (9.10.) päivälllä.
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Sisä-Suomen poliisi vahvistaa medialle ulkopuolisen toimesta vuodetut tiedot siitä,että se on aloittanut esitutkinnan henkirikoksen selvittämiseksi Mänttä-Vilppulassa sijaitsevssa Kolhon kylässä. Poliisi on saanut kuolleeseen henkilöön liityvän tehtävän perjantaina 9.10. iltapäivällä vähän ennen kello puoli kahta, Paikalle mennyt poliisipartio totesi välittömästi, että asiassa on syytä epäillä rikosta.
Surmansa saanut on yksin asunut, yli yhdeksänkymmentävuotias mies. Poliisi on samana päivänä kello 16.15 ottanut kiinni paikallisen 1993 syntyneen miehen. Miehet ovat tuttuja keskenään.
Esitutkinta on täysin alkuvaiheessa.
Poliisi ei kommentoi tekoaikaan, tekotapaan, motiiviin tai muihinkaan yksityiskohtiin liittyviä kysymyksiä tässä vaiheessa, kun epäiltyä ei vielä ole päästy kuulustelemaan ja tarpeellisten todistajien kuuleminen on kesken.
Syy tiedottamisen viivästymiseen on todistajien kertomusten suojelu ulkopuolisilta vaikuttajilta.
Asiaa tutkitaan tappona ja törkeänä kotirauhan rikkomisena. Rikosnimikkeet saattavat muuttua esitutkinnan edetessä. Päätös esivaatimuksen tekemisestä tullaan ratkaisemaan viimeistään maanantaina.
Epäiltyä on esitettävä vangittavaksi 12.10 ennen klo 12.00. Vangitsemisistunto on pidettävä viimeistään tiistaina 13.10. Seuraavaksi poliisista tiedotetaan asiasta, kun on päätetty siitä tehdäänkö esivaatimus vai vapautetaanko epäilty. -jr