Blues soi hienosti Blues-Vintillä

0
Erkki Valkeus (vas.) ja Ossi Teerimäki
Tomi Leino-trio
Upeaa musiikkia soitti Tomi Leino-trio Soinissa, Blues -Vintillä

Lauantai-illalla esiintyi Vintillä yksi Suomen parhaimpia blues-yhtyeitä. Svengaavaa bluesia soittava trio esiintyi kokoonpanossa: Tomi Leino, kitara, huuliharppu ja laulu, Jarka Prepula, basso ja Mikko Peltola, rummut. Bändi oli ollut edellisenä päivänä keikalla Vaasassa ja tupa oli ollut täynnä. Myöhemmin yhtye on menossa Tanskaan ja Saksaan. Trio keikkailee vuodessa yli sata kertaa ja parasta aikaa viimeistelee uutta äänitettä. Levyn he toteuttavat ns. vanhalla tekniikalla, jossa bändi soittaa neljän mikin kautta suoraa nauhalle ja se sitten siinä.

Kappaleista mieleen painuivat mm. BB Kingin Bad luck ja trion uusimmalta CD:ltä Here I om, joka on omaa tuotantoa, sekä Slim Harpon Got to be wiht you. Todella hienoa musiikkia

Erkki Valkeus (vas.) ja Ossi Teerimäki

Paikalla ollut Erkki Valkeus, itsekin muusikko, kertoi, että on hienoa musaa tullut kuulemaan, eikä ole pettynyt. Valkeuksen mukaan kokoonpamo on sopivan kokoinen ja soittajat pystyvät hienosti käsittelemään useita soittimia. Esimerkiksi rumpali käyttää rumpupalikkaa ja maracasia samanaikaisesti, toimii hienosti. Kehuihin yhtyi myös muusikko Ossi Teerimäki.

JÄTÄ KOMMENTTI