KARI TAPIO – suomalainen iskelmätaivaan legenda
Kari Tapion ura alkoi jo vuonna 1960.
Hän aloitti ensiesiintymisensä silloisessa kotipaikassaan Pieksämäellä paikallisyhtyeiden ER-Quartetin sekä Jami & The Noisemakers kanssa. Tehtyään ensimmäisen singlensä ”Tuuli kääntyköön”/”Niskavuoren nuorimmainen” vuonna 1972 Kari oli 1970-luvun alkupuolella mukana Dannyn kiertueilla, aluksi show’ssa käytetyn käärmeen hoitajana. Ennen kuin musiikki alkoi elättää häntä, hän toimi kirjapainon latojana.
Läpimurto tapahtui vuonna 1976, singlellä ”Laula kanssain”. Perässä seurasivat ”Viisitoista kesää” ja ”Kaipuu”.
Mies on siitä asti ollut tuttu näky tien päällä. Hän tekee nykyään noin 100-150 keikkaa vuodessa ja rikkoo keikka- ja konsertti-paikkojen yleisöennätyksiä.
Myöhempien vuosien hittejä ovat olleet muiden muassa ”Olen suomalainen”, ”Myrskyn jälkeen” ja ”En pyydä paljon”.
2000-luvulla hänet on valittu lukuisia kertoja suosituimmaksi miespuoliseksi iskelmätähdeksi. Vuonna 2003 hän vastaanotti Iskelmä-Finlandia -palkinnon. Viime vuosien suosio on ollut vakaata. Menestys-levyt ovat seuranneet toisiaan; Toiset on luotuja kulkemaan, Juna kulkee, Paalupaikka, Kuin taivaisiin, Kaksi maailmaa, Viimeiseen pisaraan sekä 10 cd:n boksi Sinivalkoinen ääni. Kari Tapio sai Emma-gaalassa parhaan miespuolisen artistin tittelin 2006. Hän sijoittui myös Suomen euroviisukarsinnassa 2008 toiseksi kappaleella ”Valaise yö”.
Monet Kari Tapion iskelmistä ovat olleet kantrivaikutteisia. Hän onkin tehnyt suomalaisia versioita muun muassa Johnny Cashin, Waylon Jenningsin ja Kris Kristoffersonin lauluista. Hän on esittänyt coverversiot Hectorin lauluista ”Kuinka voit väittää (että yksinäinen oot)” ja ”Lumi teki enkelin eteiseen”.
Karin tulevaisuuden haaveena onkin vielä gospel levyn tekeminen. Kari Tapio on tuttu näky kirkkojen joulukonserttien esiintyjänä.
Vuosi 2010 on alkanut mainiosti tälle iskelmätaivaan ”Grand Old Manille”. Uusin toukokuussa 2010 julkaistu albumi, Vieras paratiisissa, nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkeen.
Kari Tapio voitti myös tämän vuoden Emma Gaalassa uransa viidennen Emman albumillaan ”Viimeiseen pisaraan” (vuoden iskelmäalbumi).
KARI TAPIO -kesän suurkonsertissa Saarikentällä
Rowan3 Productions järjestää Kari Tapion suurkonsertin Vimpelin Saarikentällä torstaina 15. heinäkuuta. Nyt jo kolmatta kertaa järjestettävä Suurkonsertti järjestetään edelliskesien tapaan yhteistyössä Vimpelin Vedon kanssa. ”Sinivalkoisena Legendana” tunnettu Kari Tapio valtaa lavan Hänen Orkesterinsa kanssa klo 19.
Viime kesän Saarikentän suurkonsertissa nähtiin Jari Sillanpää ja Katri Helena, jolloin yleisöä oli noin 1500 henkilöä. Tänä kesänä konserttiin odotetaan 2000 kuuntelijaa. Saarikentän 2500 katettua istumapaikkaa, lavan eteen asetettavat 400 tuolia sekä VIP- ja ravintolapalvelut tarjoavat mainiot puitteet kesän suurimmalle konserttielämykselle Järviseudulla.
Konsertin lipunmyynti on alkanut Menolipussa ja Lippupalvelussa. Lippuja myyvät myös paikalliset ennakkomyyntipisteet.
Konsertin kesto 2 x 45 min
Lippujen hinnat:
Liput portilta 30 €
Yritys- ja ennakkoliput 27 €
VIP-liput ja aitio 50 €
(VIP-lippujen varaukset numerosta 050-547 5147)
Ennakkomyynti:
www.menolippu.fi 0600–414 505 (1,50 €/min)
www.lippupalvelu.fi 0600–10 800 (1,83 €/min+pvm) tai 0600–10 020 (5,99 €/puhelu+pvm)
Paikalliset ennakkomyyntipisteet:
Vimpelin Vedon toimisto puh. 06–565 1101
Vimpeli: Grilli-Pizzeria Kir-Si puh. 06–565 2041
Lappajärvi: Heikin Grilli
Evijärvi: Jannen Kone
Alajärvi: Neste Hämeenniemi
Kyyjärvi: Kyyjärven Sale
Lapua: K-Supermarket 
Lapua
Soini: Soinin Kirjakauppa
Kortesjärvi: K-Market Suomela
Perho: K-Market Ikiliikku
Nyt kun suuri Mestari-laulaja on jo poistunut keskuudestamme,niin olen tosi tyytyväinen kun 15.7.2010.osallistuin kuuntelijana tähän Saarikentän konserttiin.Väkeä oli saapunut hyvin runsaasti paikalle ja koko konsertti oli valtavan hieno kokonaisuus.Sää oli aivan helteinen ,mutta me kuuntelijat saimme olla varjon puolella ja esiintyjä oli vasten auringon siltaa siinä paisteessa.
Suuri yleisö kuunteli aivan haltioissaan illan hienoa ohjelmaa,kaikki meni aivan odotuksien mukaan.Tämä konsertti jäi kohdaltani viimeiseksi ,kun pääsin Kari-Tapion esitystä seuraamaan paikan päälle.Koko Suomen tuntema ja arvostama esiintyjä on nyt työnsä tehnyt ja jättänyt meille laajan määrän musiikkia ,jonka kautta hän elää pitkään meidän sydäntämme lähellä.Kaikki tietävät kuka oli
Kari-Tapio.