Tangokuningatar Maria Tyysterin Suukko saa siivet

0
– Uusi Suukko saa siivet -levytys julkaistaan 26.1.2015
– Maria Tyyster tanssilavakulttuurin puolesta puhujana
– Marian elämäntapamuutos

Maria Tyyster – Suukko saa siivet

Säv. Mark Nevin, Suom. san. Annika Salminen, Sov. Mika Toivanen, Kust. Universal/MCA Music Ab
Kuva: JP Virtanen, Layout: Titta Holanne, Sony Music

Kesällä 2014 tangokuningattareksi kruunatulla Maria Tyysterillä on riittänyt vientiä; keikat ovat vieneet ympäri maata ja mm. marraskuussa hän oli mukana tangokuninkaallisten Sinitaivas-konserttikiertueella.

Viime viikonloppuna Seinäjoen Tangomarkkinoiden MATKA 2015 -messuosastolta tavoitettu Maria tunnustaa elävänsä unelmaansa ja hyvää fiilistä lisää uusi levytys, sillä 26. tammikuuta julkaistaan Suukko saa siivet.

– Vuosi 2014 oli minulle unelmien vuosi, jonka tulen muistamaan koko loppuelämäni. Saavutin suurimman unelmani, josta olin unelmoinut jo aivan pikkutytöstä lähtien, voitin Tangokuningattaruuden! Haluankin kiittää kaikkia teitä, koska ilman teitä, en olisi tässä. Kiitos kaikille tuesta, jota olen saanut eri tahoilta jo monta vuotta. Teen tätä työtä juuri teitä varten, jotta saisitte nauttia elämästä, tanssimisesta, musiikista ja uusista elämyksistä, listaa Maria Tyyster kulunutta vuotta.

Vuosi 2015 tulee olemaan upea vuosi ja uusi levytys on hieno alku vuodelle.

– Suukko saa siivet on klassikko, mutta silti erittäin raikas, iloinen ja hieman viekoittelevakin kappale, siis aivan minun näköiseni. Pidän erityisesti kappaleen mukaansatempaavasta rytmistä ja tanssittavuudesta. Kappaleen sanat ovat hyväntyyliset ja saavat minut hymyilemään! Ja mikäs sen mukavampaa kuin lentopusujen lähettely, hehkuttaa Maria.

Maria keikkailee Voimaorkesterin kanssa ja aikoo tehdä kovasti töitä, jotta lavatanssikulttuuri Suomessa saisi uutta nostetta nuorien keskuudessa.

– Lisää nuorta yleisöä, tanssiharrastajia ja sitä mukaa myös tanssipaikkoja. Arvostan reilusti enemmän elävää musiikkia, jota voi käydä kuuntelemassa, tanssimassa ja fiilistelemässä, kuin pelkästään levyltä baareissa soitettavaa musiikkia. Elävä musiikki on aina monivivahteisempaa ja viihdyttävämpää, perustelee Maria.

Uuden vuoden lupauksena Maria päätti tehdä kunnon elämäntapamuutoksen – Tervetuloa terveellinen ja aktiivinen elämä! Aiheesta lisää Marian blogissa: http://passionandbalance.blogspot.fi

JÄTÄ KOMMENTTI