Kuntalaistilaisuudessa kuultiin Virtain Perinnekylän kehittämisestä

0
Perinnekylän kehittämishanke kiinnosti kolmekymmentäpäistä yleisöä.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupunginvaltuuston tiloissa järjestettiin keskiviikkona kuntalaistilaisuus, jossa jaettiin alustava tietoa Perinnekylän kehittämisestä ja kuultiin paikalle saapuneiden henkilöiden omia ideoita alueen kehittämiseksi.

Kaupunginjohtaja Henna Viitanen

Tilaisuuden avasi kaupunginjohtaja Henna Viitanen. Hän kertoi, että Perinnekylä on tietysti ollut meille keskustelun aihe jo monien vuosien ajan, että jotain pitäisi tehdä ja miettiä alueen kehittämistä. – Siellä on hieno miljöö ja me tarvitsemme sinne toimintaa ja tapahtumia ja saada alue uuteen kukoistukseen. Olemme kaupungin taholla miettineet miten lähdettäisiin viemään asiaa eteenpäin. Ajatuksena on, että hyvinvoinnin toimiala on kiinnostunut asiasta ja lähtisi kehittämään toimintaa ja alueen kiinteistöt menisivät teknilliselle puolelle.

Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen
Hyvinvointijohtaja Minna Koskinen

Perinnekylä-hankkeen nykyvaihetta esitteli hyvinvointijohtaja Minna Koskinen. Hän sanoi, että Virtain kaupunki on hakemassa 4.11. mennessä leader-rahoitusta Perinnekylä-hankkeelle ajalle 1.3.20225-28.2.2027.

-Hankkeen tarkoituksena on kehittää Perinnekylästä kuntalaisten ja järjestöjen oma matalan kynnyksen kohtaamispaikka yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Minna Koskinen avasi leader-rahoitusta- Sitä haetaan ensin POKO ry:n kautta. Rahoitusta myönnetään alueiden kehittämistyöhön, ei kunnan perustehtävään. Rahoitusta voi hakea henkilöstökuluihin, ostopalveluihin jne. Talkootyön osuus tulee olla 20 prosenttia. Muiden kuin kunnan toimijoiden mukaantulo on siis välttämätöntä. Lopullisen päätöksen tekee ELY.

Hankkeen tavoitteista hän kertoi, että siihen kuuluvat yhteisöllisyyden ja osallisuuden kehittäminen, perinne- ja kotiseututyön edistäminen ja monitoimijuuden tukeminen. Hankkeen lopputavoitteena on Perinnekylä-yhdistyksen perustaminen ja toiminnan vakiinnuttaminen yhteisenä toimintana kaupungin ja muiden toimijoiden kesken.

Hän mukaansa ensitöinä tehdään alueen rakennusten kartoitus ja kiinteistösuunnitelma.

Minna Koskinen luetteli esimerkkeinä ideoita vuosittaisista tapahtumista, joita voitaisiin toteuttaa Perinnekylässä. Tällaisia olisivat mm. joulukylä valaistuksineen, joulu, -juhannus, – ja pääsiäismarkkinat, kesätanssit, konsertit, ulkoelokuvat, luennot, kotiseututyön yhdistäminen, perheiden retki- ja virkistyskohde, kesäteatteri, uuden tai uusien tapahtumien käynnistäminen vuosittaiseksi ja alueen luonnon monipuolinen hyödyntäminen.

Kolmekymmentäpäiseltä yleisöltä tuli monia ehdotuksia Perinnekylän kehittämiseksi. Toiveita oli mm. että alueen kesätoiminta jatkuisi syyskuun loppuun, Perinnekylän kohdalla tien liikenteen nopeutta saataisiin alhaisemmaksi, kohteesta kertovaa viitoitusta Kuruntien varteen, tukkilaiskisa / näytös, kanavasta kertova näyttely, mahdollisuus kanootilla meloa ympäri Marttisen saaren, kekrinä maalaismarkkinat ja  jopa toivottiin lentokenttää Virroille, jotta saataisiin väkeä suoraan Etelä-Euroopasta  piristämään oman paikkakunnan matkailua ja myös lähikuntien.

Perinnekylä-hankkeeseen on ilmoittautunut mukaan noin 40 järjestöä. Nuorisokeskus Marttinen on osaltaan myös mukana Perinnekylän kehittämisessä. -jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI