Kuluvan vuoden maaliskuussa Ähtäri Eläinpuisto Oy tiedotti pandoilta tyhjäksi jääneen rakennuksen uudesta tehtävästä ympäristökasvatuksen ja uhanalaisten lajien suojelun keskuksena.
Huhti- ja toukokuun aikana nk. ”entisen pandatalon” sisä- ja ulkotiloihin on tehty muutoksia, niin tarhatiloissa kuin yleisötiloissakin. Muutoksilla varmistetaan kesäkuussa saapuvien uhanalaisten silmälasikarhujen viihtyvyys ja turvallisuus,...
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä 19.5.2025. Soinin kunnanhallitus kokoontui valtuustokauden viimeiseen kunnanhallituksen kokoukseen. Asialista oli pitkä, mutta kokouksessa käsiteltiin myös uudelle kunnanvaltuustolle tulevat nimityspyynnöt.
Kokouksen alussa Plandea Oyn toimitusjohtaja Pekka Kujala esitteli rantayleiskaavan kaavaluonnosta, joka käsittää alueet Hankajärvi, Iso-Punsa ja Limajärvi. Kaavaluonnos tulee kesän aikana nähtäville. Suunnitelmissa...

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina äänestyksen jälkeen palauttaa kaupungin sote-kiinteistön yhtiöittämisen valmisteluun.
Asian käsittelyn aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reijo Koskela esitti esittelijän ehdotuksesta poikkeavan esityksen, että sote-kiinteistöjen yhtiöittäminen palautetaan valmisteluun. Äänestyksessä Reijo Koskelan esitystä hänen itsensä lisäksi kannattivat Pirjo Ala-Kaarre, Ari Dahlberg, Eila Kalliomäki, Aimo...
Ankkurien Naisten Ykköspesis-joukkueen historian ensimmäinen vierasottelu tapahtuu keskiviikkona 21.5. Kainuun vaaroille Kajaanin Pallokerhon vieraaksi. Luvassa on tiukkaa vääntöä sarjapisteistä, luultavasti kohtuullisen viileissä olosuhteissa.
Ankkurit pääsee otteluun kolmen ottelun kotivoittoputkessa ja Kajaanilla on allaan kaksi maukasta vierasvoittoa. Pelivire näyttäisi olevan molemmilla joukkueilla uomissaan.
Aikusten tasolla Ankkurit ja...
Pentti Hautala, J-Pnews
Alavus /Töysä
Kaunis, mutta tuulinen ja kohtalaisen lämmin kesäinen sää suosi, kun kesän kilpailut kiskaistiin käyntiin Töysän urheilukentällä!
Töysän Vedon järjestämiin kansallisiin moukarikilpailuihin kerääntyi osanottajia eri puolilla Suomea. Ja varsinkin nuorten joissakin ikäryhmissä oli runsaasti osanottajia. Tulostasokin nousi varsin hyväksi. Siitäkin huolimatta, että Suomen...

Etelä-Pohjanmaan aluehallitus käsitteli 19.5.2025 kokouksessaan useita talousasioita. Aluehallitus merkitsi tiedoksi, että Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue ei saanut lainanottovaltuutta vuodelle 2026. Asiasta päätti valtioneuvosto 8.5.2025.
Lainanottovaltuutta sai vain seitsemän hyvinvointialuetta. Vuoden 2025 talousarvioiden vuosikatteet ovat osalla hyvinvointialueista pieniä ja nykyinen lainakanta vastaavasti suuri. Tämän vuoksi valtaosa hyvinvointialueista ei...