
Pentti Hautala/ J-Pnews
Suomenselkä
Pääsiäisen ajoista, alkaen on nähty tänä keväänä tuhansia hanhia kokoontuvan päivittäin pelloille.
-Erittäin suosittuja ovat olleet kaikki järvien läheisyydessä sijaitsevat sänki, nurmi -ja syksyllä kynnetytkin pellot.
– Koskaan aikaisemmin ei näin runsaasti ja pitkään aikaan kyseiset linnut ole alueellamme viihtyneet. Se onkin hyvä aihe tutkijoille, eri rantapelloilla. Eli useita tuhansia yhteensä!

Erityisesti hanhien suosiota ovat saaneet koko kevään ajan Ponnen-, Riihon- ja Akkojärven ja Jokikylän pellot. Sekä mainittujen järvien rannat. Lisäksi Olkkosen aukiat, Tuurin ja Alavuden keskustan välisen maantien ja joen läheisyydessä.
Minä itse en ole Tiiraan lintuja ilmoittanut, mutta kuvannut ja seurannut hanhia ym. päivittäin! Samalla olen huomannut, että pelloilla on kaikkia Suomessa pesiviä: valkoposki-, metsä-, Kanadan -ja merihanhia. Onpa joukossa ollut joitakin Suomen kautta muuttavia lajejakin, sepel- ja tundranhanhia.
Sitä minä olen monta kertaa saanut myös kevään kuluessa ihmetellä, että hanhet eivät lennä lankoihin. Kerrankin nähtiin, kun susi hiippaili pimeän hämyssä Niemenkylässä hanhipelolle. Hanhet säntäsivät lentoon, kohti Ponnenjärveä.

Pellon yli johtaa monen langan sähkölinjat, mutta hanhet osasivat tungoksessakin väistää langat. Samoihin lankoihin on moni joutsen lentänyt ja kuollut.
Sitä olemme porukallakin miettineet myöskin, miten monta tuhatta kiloa hanhet jalostavat lannoitukseen, pellon kasvillisuutta ruokaillessaan ja ulostaessa sitten sitä ”itteään” pellolle, mietintä pätee järvienkin rehevöittämiseen?
Kevätmuuton aikaan ei tuhot ole niin suuret kuitenkaan, mitä ne voisivat olla syksyllä viljapelloille. Toivotaankin, että nämä keväällä täällä viihtyvät linnut eivät opi takaisin lentäessään, nauttimaan viljapeltojen antimistamme. Tai peräti pesimään näissä maisemissa.
Kun hanhi ollut tuhansia kaakattamassa aivan asuintalojen lähipellolla, niin kuten yleensä monet tapahtumat. Niin hanhetkin, ihastuvat- ja vihastuttavat monia!
Mutta hanhetkin hoksaavat, missä heistä ei tykätä. Kun muutaman kerran kartoittaa ne pois pellolta, niin ne muuttavat kyllä kauemmaksi lähipelloilta ja rannoilta!
Kuvat: Pentti Hautala