Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps) on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että sosiaaliturva rajataan koskemaan vain Suomen kansalaisia.

– Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu suomalaisia varten. Se on suomalaisten veronmaksajien rahoittama turvaverkko, jonka tarkoitus on auttaa suomalaisia vaikeina hetkinä. Nyt järjestelmästä on tullut kuitenkin magneetti, joka vetää Suomeen ihmisiä ensisijaisesti sosiaaliturvan vuoksi, Antikainen sanoo.
Kelan tuoreet tilastot osoittavat, että vieraskielisten osuus tukien saajista on räjähtänyt käsiin. Viime vuonna lähes kolmannes toimeentulotuen saajista oli vieraskielisiä. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla heidän osuutensa ylittää monissa tukimuodoissa jo 40–50 prosenttia.
– Pelkästään näihin neljään tukimuotoon toimeentulotukeen, työmarkkinatukeen, peruspäivärahaan ja asumistukeen kului viime vuonna yli 4 miljardia euroa, josta vieraskielisten osuus oli runsaat 1,1 miljardia.
Antikaisen mukaan tämä on räikeä epäkohta, kun samaan aikaan valtiontalous on kriisissä, velkaantuminen kiihtyy ja Suomen valtio on pakotettu säästämään menoistaan.
– On täysin kestämätöntä, että suomalainen veronmaksaja joutuu rahoittamaan järjestelmää, josta ulkomaalaiset hyötyvät suhteettoman paljon.
Antikainen muistuttaa, että myös taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén on todennut maahanmuuton kasvattavan alijäämää. Maahanmuuttajien työttömyysaste on kolminkertainen kantaväestöön verrattuna ja työllisyysaste 20 prosenttiyksikköä matalampi.
– On päivänselvää, että nykyinen maahanmuutto ei paranna huoltosuhdetta eikä vahvista julkista taloutta, se vain lisää menoja. Siksi sosiaaliturva pitää rajata vain Suomen kansalaisille. Myös kokoomuksesta on Tere Sammallahden suulla esitetty samaa, joten ehdotan kokoomukselle, että aletaan toimenpiteisiin. Perussuomalaiset ainakin ovat valmiita siihen.