Virroilla tehdään kouluverkkoselvitys

0
(JR/J-Pnews)

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kasvatus- ja opetuslautakunta päätti keskiviikkona nimetä edustajikseen valmistelemaan kouluverkko-selvitystä Anssi Nymanin, Marko Kellomäen ja Tuija Jartin.

Lisäksi lautakunta pyytää teknisten palveluiden lautakuntaa nimeämään oman edustuksen viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä. Kouluverkkoselvitys koskee vuotta 2026.

Selvityksen taustalla on, että kaupunginvaltuuston periaatepäätöksen mukaisesti koulun lakkauttamista tai koulun yhdistämistä toiseen kouluun voidaan tarkastella, kun koulun oppilasmäärä jää pysyvästi alle 20 oppilaan mukaan lukien esikoulun oppilaat. Kotalan koulun oppilasmäärä on lukuvuoden 2025-2026 alkaessa 19 oppilasta, esioppilaat mukaan lukien.

Oppilaista 14 on koulun ensisijaisia oppilaita ja 5 toissijaisia oppilaita. Oppilasennusteen mukaan Kotalan koulu jää myös ennusteajalle alle 20 oppilaan kouluksi.

Lautakunta hyväksyi varhaiskasvatuksen täyttöluvan koskien lastenhoitajan sijaisuutta Virtain yhtenäiskoululle ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle.

Hyväksyttiin perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat työmääräliitteineen sekä lukiokoulutuksen työmääräliitteen lukukaudelle 2025-2026.

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta keskusteli mm. yhtenäiskoulun rehtorin rekrytoinnin etenemisestä.-jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI