Alavuden kaupunki kesä_2025
Torstai 21.8.2025 | Soini, Veini
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginhallitus päätti tiistaina esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuutettujen määrä olisi 1.6.2025 alkavalla valtuustokaudella 27 valtuutettua eli nykyinen määrä. Päätettiin yksimielisesti hyväksyä kaukolämpöenergian hinnan korotettavaksi vuoden 2025 alusta lukien 6,5 %:lla. Korotukseen on vaikuttanut erityisesti hakkeen hinnan nousu. Pirkanmaan alueelliselle maanpuolustuskurssille osanottajiksi esitetään 1) Heikki Liski,...
Valtakunnallinen Toivo Kuula –laulukilpailu järjestetään neljättä kertaa Toivo Kuulan syntymäkaupungissa Alavudella 9.-10.8.2025. Ensimmäisen kerran Alavuden kaupunki isännöi säveltäjämestarin mukaan nimettyä laulukilpailua vuonna 2012. Kilpailun voitti tuolloin baritoni Juhani Ala-Kärppä. Vuoden 2016 kilpailun voiton vei sopraano Silja Aalto. Vuoden 2021 kilpailun voitti sopraano Minna-Leena Lahti. Tuomaristossa tunnettuja...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Eepos-kirjastojen asiakaskysely toteutettiin toista kertaa koko Eepos-alueen yhteistyönä. Soinissa asiakaskyselyyn saatiin tänä vuonna hyvin vastauksia. Kysely oli avoinna syyskuun ajan ja vastauksia kertyi kokonaisuudessaan 1647 kappaletta ja Soinista vastauksia saatiin 49. Kiitos kaikille vastanneille! Kyselyssä kartoitettiin niin tyytyväisyyttä, toiveita kuin tämänhetkistä kirjastopalveluiden käyttöä. Tänä vuonna Soinissa...
Paletti Kauppakeskuksen avajaisia vietettiin 3.11.1999. Aikoinaan silloiset rohkeat päättäjät ja innostuneet Paletin ideanikkarit toimitusjohtaja Ari Järvinen, sekä hallituksen puh. johtaja Jouko Huumarkangas veivät ennakkoluulottomasti hankkeen maaliin asti. Rakennuttajana toimi Kyyjärven Kunta ja Kyyjärven kehitys Oy, kustannusarvio oli 20 milj. markkaa. Nyt eletään vuotta 2024 ja...
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat voivat nyt katsoa OmaKanta-verkkopalvelusta terveystietojensa lisäksi myös sosiaalipalvelujen asiakastietojaan. OmaKannassa näkyvät tiedot, jotka on kirjattu alueen sosiaalipalveluissa 28.10.2024 tai sen jälkeen. Muutos helpottaa tiedonkulkua asiakkaan ja ammattilaisen välillä, kun omiin tietoihin voi palata silloin, kun se itselle sopii, kertoo perhe- ja sosiaalipalveluiden...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 28.10. Valiokuntien ja viranhaltijapäätösten tiedottaminen/otto-oikeuden käyttö Aku-Matti Juttuniemi esitti, ettei otto-oikeutta käytetä. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana. Päätös: Hyväksyttiin esitys. Juttuniemi ilmoitti jättävänsä päätöksestä eriävän mielipiteen. Merkittiin pöytäkirjaan, että Jari Ollila ja Petri Kuoppala ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja...
-mainos-
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
10.5 ° C
10.5 °
10.2 °
87%
3.6kmh
0%
pe
15 °
la
9 °
su
15 °
ma
12 °
ti
8 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450