Banduristien trio Oriana on yli viisitoista vuotta vanha ammattilaiskokoonpano. Taiteellisen toimintansa aikana siitä on tullut Ukrainan tunnetuin bandurayhtye. Trio Oriana on konsertoinut laajasti sekä Ukrainassa että kansainvälisillä musiikkifestivaaleilla ja kilpailuissa.
Puola, Ranska, Italia, Saksa, Tsekki, Ruotsi – siinä joitakin esimerkkejä maista, joissa trio Oriana on...
Alajärven Ankkurien Superpesisjoukkue saa uutta verta rinkiinsä, kun 23-vuotias Sotkamon Jymyn kasvatti Niko Tuikka saapuu sinikeltaisiin. Sopimus kattaa kauden 2026 ja option kaudelle 2027.
Viime kaudet Niko Tuikka on edustanut mallikkaasti ja vakuuttavasti kuopiolaisseuran Puijon Pesiksen Ykköspesis-joukkueessa. Viime kaudella Tuikka valittiin pelaamaan Ykköspesiksen Itä-Länsi -otteluun....
Pohjanmaan poliisilaitos on saanut valmiiksi esitutkinnan laajasta petossarjasta, jossa 42-vuotiaan naisen epäillään syyllistyneen kymmeniin petoksiin ja väärennöksiin eri puolilla Etelä-Pohjanmaata ja Pohjanmaata.
Rikoksesta epäillyn toiminta paljastui poliisille kesäkuun alussa 2025, jolloin saatiin ilmoitus epäilyttävistä maksusitoumuksista. Esitutkinnassa on selvinnyt, että tekoja on tehty huhtikuun ja kesäkuun...
Alajärven kaupunginhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 15.9.
ALAJÄRVEN KAUPUNGIN EDUSTAJAN NIMEÄMINEN LAPUANJOKIRAHASTON JOHTORYHMÄÄN VALTUUSTOKAUDELLE 2025-2029
Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen
Kaupunginhallitus nimeää Alajärven kaupungin edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varaedustajan Lapuanjokirahaston johtoryhmään valtuustokaudeksi 2025–2029.
Kaupunginhallitus nimesi Alajärven kaupungin edustajaksi ja varaedustajaksi Lapuanjokirahaston johtoryhmään valtuustokaudelle 2025–2029 seuraavat henkilöt:
Edustaja Varaedustaja
Martti Mäkitalo Jukka-Pekka Finnilä
ALAJÄRVEN KAUPUNGIN...
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Etelä-Pohjanmaalla lokakuussa – digitaalinen ajanvaraus avautuu 22.9.
Kausi-influenssa- ja koronarokotukset alkavat Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella viikolla 41. Ajanvaraus tapahtuu ensisijaisesti OmaEP-sovelluksella tai osoitteessa www.omaep.fi. Digitaalinen ajanvaraus avautuu 22.9.2025. Sama ajanvarausjärjestelmä on nyt käytössä koko Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella (ml. Kuusiokuntien alue).
Puhelinajanvaraus avautuu 1.10.2025 ja toimii...
Keskussairaalan, Y-talon ja M-talon asiakaspysäköinti muuttuu maksulliseksi 1.10. lähtien
Seinäjoen keskussairaalan alueella otetaan 1.10.2025 käyttöön maksullinen asiakaspysäköinti. Maksullinen pysäköinti on voimassa ma–pe klo 7–18. Muina aikoina pysäköinti on maksutonta.
Maksullinen asiakaspysäköinti tulee käyttöön pysäköintialueilla P1, P4, P6, P7, P11, P12 ja M-talo. Pysäköintialueille tulee asiakkaille ohjeet pysäköinnistä...















