Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous järjestettiin 15.9.2025.
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi osavuosikatsauksen tammi−kesäkuulta 2025. Tämänhetkisen arvion mukaan hyvinvointialue tulee tekemään vuodelta 2025 noin 29,3 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen. Jos ennuste toteutuu, kaikkien toimintavuosien aikana kertynyttä alijäämää tulee olemaan vuoden 2025 lopussa yhteensä noin 136 miljoonaa euroa.
Aiheen käsittelyn...
Alajärven Ankkurit hakee miesten superpesisjoukkueen valmennukseen tärkeää uutta virtaa. seura tiedottaa hakevansa näkemystä, kokemusta sekä johtajuutta joukkueeseen. Seuran mukaan sitä myös onnistuttiin saamaan, sillä kaudella 2026 Ankkurien toisena pelinjohtajana toimii pesis legenda Mikko Vainionpää.
Mikko Vainionpää pelasi pitkän ja hienon uran miesten Superpesiksessä. Pelaajauralla Nurmon...
Leikkuupuimuri syttyi tuleen kesken ajon Jepualla torstai-iltapäivänä. Peltotöissä ollut henkilö huomasi puimurin palavan, poistui ajokista ja soitti hätäkeskukseen.
Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrottiin että paikalle lähetettiin kolme pelastusyksikköä Uudenkaarlepyyn ja Jepuan paloasemilta.
Pelastusyksiköiden saavuttua paikalle oli puimuri jo kauttaaltaan liekeissä, ja palo oli ehtinyt hieman myös levitä sitä...
Pohjanmaan poliisilaitos tiedotti toukokuussa Lapualla yksityisasunnossa tapahtuneesta henkirikosesta.
Epäilty henkirikos selvisi poliisille, kun poliisi sai ilmoituksen elottomasta henkilöstä yksityisasunnossa Lapuan keskustassa. Asunnosta löytyi menehtynyt henkilö. Heti alkuvaiheessa poliisi totesi tekotavan olleen raaka ja julma.
Esitutkinnan aikana poliisi aloitti tiiviin syyttäjäyhteistyön, jonka myötä rikosnimike tarkentui taposta murhaksi....
Seutukaupunkitutkimus 2025: Alajärvi tunnetaan turvallisena, yhteisöllisenä ja Aallon kaupunkina
Seutukaupunkien vetovoimatutkimus 2025 kartoitti 57 seutukaupungin tunnettuutta,
imagoa ja vetovoimaa. Tutkimukseen vastasi keväällä yli 10 000 ihmistä eri puolilta Suo-
mea. Tulokset kertovat, että Alajärvi on monille vielä tuntematon – mutta merkittävää
on, ettei kaupungista tunnisteta myöskään huonoa imagoa....
Juha Tapio tuo odotetun joulukonserttikiertueensa myös Etelä-Pohjanmaalle. Kiertue kattaa yhteensä yhdeksän kirkkoa ympäri Suomen, mutta maakunnassa konsertit järjestetään vain Alahärmässä ke 17.12. ja Alajärvellä to 18.12.
Konserteissa kuullaan niin joulun klassikoita kuin artistin omia rakastettuja kappaleita hänen yhtyeensä sielukkaina sovituksina. Viime vuoden kiertueen konsertit keräsivät...















