Uusivuosi2026_AI
Perjantai 16.1.2026 | Ilmari, Ilmo
Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen ylimääräinen kokous järjestetään 26.8.2025. Aluehallitukselle esitetään, että hyvinvointialue käynnistää koko henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. YT-menettely liittyy paitsi vuoden 2026 talousarvion valmisteluun, myös tulevien vuosien taloussuunnitteluun. Henkilöstökuluihin kohdistuva säästötavoite ensi vuodelle on noin 13–16 miljoonaa euroa. Yhteistoimintamenettelyn tuloksia on mahdollisuuksien mukaantarpeen kohdentaa jo vuodelle 2025. Vertailukohtana...
Elinvoimalautakunnan päätöksiä kokouksesta 19.8. ELINVOIMALAUTAKUNNAN TULOSRAPORTTI AJALTA 1.1.-30.6.2025 Alajärven kaupungin hallintosäännön §:n 27 kohdan 6 mukaisesti elinvoimalautakunta hyväksyy kaksi kertaa vuodessa esitettävän tulosraportin koskien talousarvion toteumaa. Maksuosuuskausia on vuosittain neljä ja ne ovat seuraavat: 1.1.–31.3., 1.4.–30.6., 1.7.–30.9. ja 1.10.–31.12. Elinvoimajohtajan päätösehdotus: Elinvoimalautakunta hyväksyy tulosraportin 1.1.–31.6.2025 ja esittää sen edelleen tiedoksi...
Pariss Models 01_2026
Lehtimäen Pappilanmäen museoniittyä on tituleerattu yhdeksi Etelä-Pohjanmaan hienoimmista ennallistetuista niityistä.  Alajärven 4H-yhdistys on vuokrannut niittyä Alajärven Seurakunnalta ja ennallistanut niittyä jo yli 13 vuoden ajan. Niitylle on palannut useita vanhoja ketokasveja ja hyönteis- ja eliölajisto on runsastunut. Alajärven 4H saa rahallista tukea niityn kunnostukseen ja...
Järvi-Pohjanmaan vammais- ja vanhusneuvostojen uusi kausi 2025–2029 käynnistyy jäsenten etsinnällä Alajärven kaupungin sekä Lappajärven ja Vimpelin kuntien yhteisten vaikuttamistoimielimiin. – Järvi-Pohjanmaan vammaisneuvoston ja Järvi-Pohjanmaan vanhusneuvoston – uusi toimikausi vuosille 2025–2029 alkaa jäsenten etsinnällä. Neuvostot toimivat tärkeinä vaikuttamiskanavina, jotka edistävät vammaisten ja ikääntyneiden henkilöiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta...
Mauro Berruton valmentaman maajoukkueen symboli tekee paluun Mestaruusliigaan KyKy-Betsetin paidassa. KyKy-Betset on solminut pelaajasopimuksen Suomen Lentopalloliiton urheilutoimenjohtajan Tapio Kangasniemen kanssa. Sopimus on yhden vuoden mittainen.  Miesten lentopallomaajoukkueessa Kangasniemi pelasi 80 A-maaottelussa, joista ikimuistoisimmat osuivat vuoden 2007 EM-lopputurnaukseen. Kangasniemelle EM-kisat oli myös henkilökohtaisesti menestys. Hän kuului puolustus-...
kyky_Akaa_1100126
Alajärven ensimmäinen tonttihuutokauppa onnistui loistavasti – Kullanmutka ja Kanaharju kiinnostivat laajasti. Alajärven kaupungin historian ensimmäinen tonttihuutokauppa on päättynyt erinomaisella tuloksella. Kolme myynnissä ollutta tonttia – kaksi Kullanmutkan uudelta asuinalueelta ja yksi Kanaharjusta – löysivät uudet omistajat vilkkaan ja laajaa kiinnostusta herättäneen huutokaupan päätteeksi. Kullanmutkan suurempi tontti huudettiin hintaan...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
-2.3 ° C
-1.8 °
-2.6 °
94%
6.7kmh
100%
la
-4 °
su
1 °
ma
-0 °
ti
-1 °
ke
-7 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450