Uusivuosi2026_AI
Torstai 5.2.2026 | Asser
Lappajärven kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 19.4. Kuntien ehdotukset jäseniksi verotuksen oikaisulautakuntaan toimikaudelle 1.1.2023 - 31.12.2027 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, ettei se nimeä verotuksen oikaisulautakunnan jaostoihin jäsentä eikä varajäsentä toimikaudelle 1.1.2023 - 31.12.2027. Hyväksyttiin Kunnanviraston sulkemisajat vuonna 2022 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto pidetään suljettuna 27.05, 05.12, ja 27.12-30.12.2022 sekä kesäloma-aikana neljä viikkoa eli 04.07.-31.07.2022. Lisäksi kunnanjohtajalla on...
Kuha-Suomen Kalaleader tuo uutta virtaa Lappajärven, Ähtärin, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen kalatalouden kehittämiseen. Paikalliset ihmiset tietävät parhaiten, miten oman seudun kalataloutta tulisi kehittää ja millaisiin kehittämishankkeisiin varoja tulisi kohdentaa. Kalaleaderit eli kalatalouden toimintaryhmät edistävät kalatalouden elinkeinoja alhaalta ylös-periaatteen mukaisesti. Kalatalouden toimintaryhmien tehtävät on määritelty EU-lainsäädännössä ja Suomen...
PÄIVITETTY 19.04.2022 klo 19.00 (korjattu Antin voittoaika) Ankkurien Antti Ihamäki kirkasti viime vuoden puolimaratonin SM-hopean mestaruudeksi Raumalla juostussa SM- maantiejuoksukilpailussa. Ihamäen loppuaika oli 1.05,47, joka on hänen uusi ennätyksensä ja E-P:llä kaikkien aikojen neljänneksi paras aika. Hopealle juossut Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää hehkuttikin Antin juoksua. - Se oli...
Kansallista veteraanipäivää vietetään Alajärvellä keskiviikkona 27.4.2022. Alajärven Sotaveteraanit ry:n toiveen mukaisesti päivää juhlitaan edellisvuosien tapaan lyhyen kaavan mukaan, eikä seurakuntatalolla järjestetä ohjelmallista juhlatilaisuutta. Alajärven kirkossa klo 10 alkavassa kansallisen veteraanipäivän hartaudessa puhuu kappalainen Terho Kanervikkoaho ja kanttorina toimii Ismo Pitkänen. Hartauden jälkeen on vuorossa Alajärven reserviläisten johtama...
Alajärven kaupunginhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 11.4. JÄSENTEN NIMEÄMINEN ETELÄ-POHJANMAAN HYVINVOINTIALUEEN VANHUSNEUVOSTOON Kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus nimeää pyynnön mukaisesti Etelä-Pohjanmaan hyvin- vointialueen vanhusneuvostoon yhden varsinaisen jäsenen ja kaksi varajä- sentä Alajärven vanhusneuvoston jäsenistä. Kaupunginhallitus kävi keskustelua Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon nimettävistä jäsenistä. Merkitään, että Kari Korhonen saapui tämän pykälän käsittelyn kohdalla klo 16.38. Kaupunginhallitus keskeytti tämän pykälän...
KyKy – VaLePa 070236
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on aloittanut toimenpiteet, joilla varaudutaan hoitajalakon mahdolliseen laajenemiseen. Mikäli valtakunnallisesti ei päästä sovintoon, hoitajalakko laajenee keskiviikkona 20.4. klo 06.00 alkaen koskemaan myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palveluksessa olevia Tehyn ja Superin jäseniä. Mahdollinen lakko koskee erikoissairaanhoitoa. Sairaanhoitopiiri on jo käynnistänyt paikalliset neuvottelut mahdollisesti lakon alkaessa käynnistettävästä...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
-17.8 ° C
-17.6 °
-17.8 °
84%
0.5kmh
0%
pe
-12 °
la
-12 °
su
-10 °
ma
-8 °
ti
-11 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450