Pohjanmaan hyvinvointialueen kuusi uutta toimialajohtajaa on nyt valittu
Kuusi eri toimialaa tulee vastaamaan väestön erilaisten palvelutarpeiden täyttämisestä Pohjanmaan hyvinvointialueella. Toimialojen johtajat valittiin tänään maanantaina 18.1.2021 Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän hallituksessa.
Nyt valitut henkilöt johtavat, kehittävät ja koordinoivat toimialojensa palvelukokonaisuudet hyvinvointialueen kaikissa kunnissa ja vastaavat toimialojen saumattomasta yhteistyöstä,...
Teksti: Jari Kohonen
Kuvat: Merita Mäkinen
Arctic Lapland Rally, eli tuttavallisemmin Tunturiralli käynnisti viikonvaihteessa ralliautoilun suomenmestaruussarjan. Perinteikäs kilpailu on äärimmäisen vaativa koitos niin ajajille kuin kalustollekin. Seitsemän erikoiskokeen mittainen reitti tarjosi ajettavaa 216 erikoiskoekilometrin verran. Jotain rallin luonteesta kertoo sekin, että lyhin erikoiskoe oli yli 25...

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 17.1.2021 kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 476.
Viikonlopun aikana todettiin yhteensä 19 koronatartuntaa. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 48 (ilmaantuvuus 24,8/100 000 asukasta). Työpaikalta saatujen tartuntojen osuus on kasvanut 38 %:iin.
Jäljitystyön onnistumista kuvaa se,...
Teksti ja kuvat: Pentti Hautala/J-Pnews
TÖYSÄ/LEHTIMÄKI
Kauriskanta ja peuratkin ovat lisääntyneet nopeasti Suomen maakunnissa. Tämä on tuonut myöskin helppoja herkkuja petoeläimien ruokailuun, ilveksille ja susillle. Myöskin ihmisille.
Lisäksi luontoon jääneistä raadoista saavat syötävää eri lintulajit ja ketut.
Hirvieläinten määrän lisääntymisestä on ollut seurauksena, että myöskin petoeläinten kannat ovat...
JANI TAKAMAA KEHITTÄMISPÄÄLLIKÖN TEHTÄVÄÄN
Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n kehittämispäällikön tehtävään on valittu agrologi (AMK) Jani Takamaa Evijärveltä. Takamaan tehtäväkenttä muodostuu yhtiön omistajayritysten kehittämis-neuvonnasta sekä muiden toiminta-alueen teollisuusyritysten kehitystyön aktivoinnista. Jani Takamaa aloittaa tehtävässä helmikuun alussa.
Hän siirtyy tulevaan tehtävään Ähtärin elinvoimapäällikön tehtävästä. Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy (JPYP) toimii...
Aisaparin hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Kati Vihikangas Alajärven Lehtimäeltä. Väistyvä puheenjohtaja Martti Vaurio Lapualta valittiin varapuheenjohtajaksi ja Aulikki Salo Kauhavan Kortesjärveltä sihteeriksi.
Kokouksessa kerrottiin tilannetietoa Merkki Päällä -strategian toteutumisesta vuodenvaihteeseen mennessä.
Ohjelmakauden 2014-2020 aikana on tehty yli 330 myönteistä hankepäätöstä. Julkista rahaa on hankkeisiin jaettu kaikkiaan...