Uusivuosi2026_AI
Tiistai 17.3.2026 | Kerttu, Kerttuli
Heikki Mäkipää President, Global Scientist Award Finland / J-Pnews Miksi Järviseudun lukiot?  Finland Japan Culture and Education (FJCE; www.fjce.fi ) sai kutsun Japanissa GSA-toimintaa koordinoivalta Ikeda Gakuenilta järjestää vastaava kilpailu Suomessa jo vuonna 2022. Kilpailuun osallistui 4 joukkuetta ja niistä 2 parasta pääsi marraskuussa 2022 Kagoshimassa pidettyyn...
Vesa Koivunen / J-Pnews  Kunta- ja aluevaalit alkoivat tällä viikolla ennakkoäänestyksellä. Hyvinvointialueet ovat toimineet runsaat kaksi vuotta suurien talousvaikeuksien alla. Olemme saaneet lukea lehdistä monenlaisia päätösehdotuksia terveyspalveluihin liittyen täällä Etelä-Pohjanmaallakin. Olen jo tuonut aiemmin esiin, että päätökset eivät saa vaarantaa potilasturvallisuutta, asukkaiden yhdenvertaisuutta tai muuta...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Kurjenkylän kylätalon neljännesvuosisadan matka on koottu yksiin kansiin, kirjaksi -Kylätalon matkassa. Kirjan toteuttamisesta ja kustantamisesta on vastannut itsekin Kurjenkylässä asuva Ari Rajamäki. - Kun itselläkin tulee vuosia ja vuosia lisää ja kun vielä muistaa asioita kylätalon tekemisestä ja oli hyvä laittaa tietoa...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat LC Virrat juhlisti 60-vuotistaivaltaan yleisöön makuun osuneella konsertilla - Tähdet Virtain raitilla. LC Virrat järjesti 60-vuotisjuhlavuoden merkeissä Tähdet Virtain raitilla nimeä kantavan juhlakonsertin lauantai-iltana Virtain yhtenäiskoululla. Konsertissa noin 300- päinen yleisö pääsi nauttimaan kahden monipuolisen ja lahjakkaan taiteilijan, Hanna Kinnusen ja Teemu Roivaisen...
Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston Viivaa ja väriä -kurssin taidenäyttely Alajärven pääkirjaston lukusalissa 3.4.-30.4.2025. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan ma, ti ja to klo 12–19 ja ke ja pe klo 10–16 sekä omatoimiaikana ma-su klo 7–21. Näyttelyn avajaiset järjestetään 3.4. klo 18 alkaen. Viivaa ja Väriä -taidekurssilla tehtiin...
Soinin kunnan sivistys- ja hyvinvointitoimen tilinpäätökset käsiteltiin lautakunnan kokouksessa keskiviikkoiltana. Hyvinvointitoimi aloitti omana sektorinaan vuonna 2024 ja ensimmäisen toimintavuoden 632 237€ talousarviolla, joka alittui 29 354€. Hyvinvointitoimi vastaa kunnan liikunta ja hyvinvointi-, kirjasto-,  kulttuuri- ja nuorisopalveluista. Sivistystoimessa talousarvion toteutumaprosentti oli 88,76 ja siten talousarvio alittui 438...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
lievä tihkusade
1.6 ° C
1.6 °
1.2 °
91%
2.1kmh
100%
ke
6 °
to
8 °
pe
5 °
la
8 °
su
7 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450