Uusivuosi2026_AI
Tiistai 17.3.2026 | Kerttu, Kerttuli
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus päätti 7.4.2025 kokouksessaan valtion lisärahoituksen hakemisesta. Hyvinvointialue hakee vuodelle 2025 yhteensä 106 miljoonaa euroa. Rahoitusta haetaan riittävien peruspalveluiden turvaamiseen. Lainsäädännön mukaisesti hyvinvointialueiden tulee kattaa aiemmilta vuosilta kertyneet alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella katettavia alijäämiä on yhteensä noin 130 miljoonaa euroa. • Summa...
Matti ja Terhikki Yli-Kätkä toivovat lankoihin varoittimia. Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus /Töysä ”Kyllä minä, vaimoni Terhikin kanssa toivomme, että tähän suuren navetta -ja ulkorakennuksemme lähelle tulevan, 9 langan ”voimalinjan” johtoihin pikaisesti linnuille suuret varoituspallot tai välkyt! Näin sanoi töysäläinen Matti Yli-Kätkä, totisella naamalla ja surullisellakin ilmeellä huhtikuun ensimmäisen...
Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.
Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Ähtärin Hirvikyläntielle aamuyöstä lauantaina. Ilmoittaja oli talon asukas, joka oli herännyt tulipalon ääniin ja päässyt ulos rakennuksesta. Tässä vaiheessa talon kuisti ja katto paloivat liekillä. Palo levisi nopeasti kattorakenteisiin ja koko rakennukseen. Noin 60 neliön rakennus tuhoutui täysin tulipalossa. Paikalla oli yksikköjä...
Hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa runsaat kaksi vuotta. Etelä-Pohjanmaalla jo valmistelut takkusivat. Lopulta saatiin jonkinlainen yhteisymmärrys, että lähdetään  1+7 mallilla, jolloin sotekeskukset sijoittuivat suhteellisen tasaisesti koko alueelle. Organisaation luomisessa oli omat vaikeutensa, koska ns. johtajien ja esihenkilöiden tehtäviin tuntui olevan tunkua. Runsaan kahden vuoden toiminta-aikana on saatu...
Pentti Hautala/ J-Pnews Suomenselkä Torstaina ja vielä perjantainakin kova tuuli tuiversi ainakin keskisen Suomen alueella! Se kohteli kovasti kaltoin, ainakin Suomenselän alueen paikkakunnilla vaalimainoksia. Varsinkin torstain tiukat tuulenpuuskat kaatoivat kuntien laittamia vaalien mainostelineitä, runsaasti. Ja myöskin irrotti teiden varsilla olevia naamojen kuvia. Tämän huomion tein, kun ajelin...
Eläkeliiton Soinin yhdistys järjesti torstaina 3.4 Suninsalmella pilkkikisat. Jäätilanteesta johtuen kisa muuttui laituripilkiksi. Osallistujia oli kaikkiaan 13 henkilöä, joista 9 miestä ja 4 naista. Naisten sarjan kaksi parasta olivat Sirpa Muurinaho ja Raija Pekonniemi, molemmilla tulos 230 g. Kolmas oli Tarja Huhtala tuloksella 40 g. Miesten sarjan...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
1.1 ° C
1.1 °
0.2 °
93%
2.6kmh
0%
ke
6 °
to
7 °
pe
6 °
la
7 °
su
5 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450