Uusivuosi2026_AI
Torstai 26.2.2026 | Nestori
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain kaupunginvaltuuston tiloissa järjestettiin keskiviikkona kuntalaistilaisuus, jossa jaettiin alustava tietoa Perinnekylän kehittämisestä ja kuultiin paikalle saapuneiden henkilöiden omia ideoita alueen kehittämiseksi. Tilaisuuden avasi kaupunginjohtaja Henna Viitanen. Hän kertoi, että Perinnekylä on tietysti ollut meille keskustelun aihe jo monien vuosien ajan, että jotain pitäisi tehdä ja...
Talousarvioaloitteilla haetaan rahaa kotiseudun hankkeisiin Keskustan neljännen kauden kansanedustaja Mikko Savola Ähtäristä jätti ensivuoden budjetin käsittelyyn 13 omaa talousarvioaloitetta. Lisäksi Savola allekirjoitti Vaasan vaalipiirin kansanedustajien kanssa alueen maakuntaliittojen ja kansanedustajien yhdessä laatimat yhteiset aloitteet.   Aloitteet huomioivat koko vaalipiirin maakuntaliittojen, kuntien ja aktiivisten yhteisöjen toiveita edustaen liikkumismahdollisuuksia,...
Soinissa on ollut käynnissä kuluneen kesän aikana taas erilaisia liikuntakampanjoita. Kampanjat sisälsivät niin pyöräilyä, kävelyä ja portaiden nousua. Mestaripyöräilijäkampanjassa pyöräiltiin Soinissa niin aikuisten kuin lasten voimin. Yleisessä mestaripyöräilijäkampanjassa oli tavoite pyöräillä 1000km ja lasten tavoitteena oli pyöräillä oma ikä x 20km. Kilometrit tuli pyöräillä kampanja-aikana...
NELIMARKKA-MUSEON NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT MUSEO EERO NELIMARKKA – Punaiset tossut ja silinterihattu; näyttely jatkuu Uusitussa perusnäyttelyssä runsaasti Nelimarkan harvemmin nähtyjä varhaisia teoksia PARALLEELIT: VIROLAINEN JA SUOMALAINEN MODERNISTINEN TAIDE 28.9.2024–12.1.2025 Teoksia Viron taidemuseosta ja yksityiskokoelmista 1920-luvulta EERO NELIMARKAN SYNTYMÄPÄIVÄJUHLA 11.10. klo 18. Museo tarjoaa sisäänpääsyn, kahvia ja...
Vasta-aine annetaan joko synnytyssairaalassa, lasten päiväsairaalassa tai omassa neuvolassa. Suomessa alkaa loka−marraskuussa uudenlaisen RS-virusta vastaan kehitetyn vasta-aineen antaminen vauvoille. Nirsevimabi-nimistä vasta-ainetta annetaan alle kolmen kuukauden ikäisille vauvoille sekä vakavan RSV-infektion riskiryhmiin kuuluville alle yksivuotiaille lapsille. Vasta-aineen tarkoituksena on ehkäistä RS-viruksen aiheuttamia imeväisikäisten vakavia sairastumisia. RS-virus (respiratory...
Pohjanmaan poliisi sai perjantaina (27.9.) iltapäivällä, hieman ennen kello puoli kolmea, ilmoituksen Vaasassa henkilöstä, joka harhaili omakotitalon terassilla moottorisaha ja bensiinikanisteri kädessään. Poliisi oli nopeasti paikalla ja otti miehen kiinni. Esitukinnassa ilmeni, että mies oli valellut bensiiniä terassille, terassikalusteisiin ja kaasupullojen päälle. Omakotitalossa asuvat henkilöt eivät...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
lumi
-3.4 ° C
-3.4 °
-3.7 °
93%
5.9kmh
100%
pe
2 °
la
1 °
su
-1 °
ma
-1 °
ti
-1 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450