Alavuden kaupunki_Toivo_Kuula_Laulukilpailu_2025
AA-SIIPE 300725
Keskiviikko 30.7.2025 | Asta
Etelä-Pohjanmaan aluehallitus hyväksyi 25.3. järjestetyssä kokouksessaan muutosliitteen hyvinvointialueen ja Kuusiolinna Terveys Oy:n väliseen palvelusopimukseen. Muutosliite mahdollistaa Kuusiolinnan toimintojen asteittaisen siirtämisen hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi sopimuksen irtisanomisaikana. Ensi vaiheessa on suunniteltu erikoissairaanhoidon siirtämistä kesällä 2024. Aluevaltuusto on viime syksynä päättänyt irtisanoa Kuusiolinna-sopimuksen 1.1.2026 lähtien. Hyvinvointialueen, Kuusiolinnan sekä sen...
Kokoomuksen Uudenmaan kansanedustaja, lääketieteen tohtori Mia Laiho kertoo olevansa ehdolla Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Puoluekokous järjestetään Tampereella kesäkuussa. "Suomi on monin osin uuden edessä. Turvallisuuskysymysten lisäksi tarvitsemme erityisen vahvaa sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Sitä tarjoan niin kansanedustajana suomalaisille kuin myös varapuheenjohtajaehdokkaana puolueellemme. Ihmisten hyvinvoinnin kysymykset ovat myös...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Tänään aamulla ennen kahdeksaa ajoneuvo suistui liukkaan tiepinnan johdosta pois ajotieltä Lappajärven Ylipäässä. Epäonnea oli kuljettajalla, kun ulosajokohdalle sattui valopylväs. Auto sai törmäyksestä vaurioita, mutta henkilövahinkoja ei tullut. Alajärven pelastuslaitokselta kerrottiin tienpintojen olevan liukkaita sataneen lumen vaikutuksesta ja kehoitettiin varovaisuuteen tieliikenteessä.  
Veera Huita / J-Pnews AKAA Päivän otteluun askelmerkit olivat selvät – tappiolla kesälomalle, voitolla kotipeli Alajärvellä. KyKy-Betset tulikin otteluun pirteästi. Vastaanotto toimi ja keskitorjujia saatiin hyökkäykseen mukaan. Erityisesti mainion pelin pelannut Atro Berg pääsi juhlimaan kyyjärveläisistä. Ottelu KyKy-Betsetille 2-3 (23-25, 25-21, 25-21, 18-25, 17-19). Ensimmäinen erä lähti...
Seinäjoella järjestettiin viime lauantaina Mallitoimisto Pariss'in jokavuotinen mallikilpailu, jossa valittiin vuoden Suomen mannekiini ja Vuoden mainosmalli Suomen Mannekiini 2024: Julia Pispa 18 v. 179 cm Seinäjoelta.                                                                        I Perintöprinsessa : Noora Lounatvuori 17 v. 174 cm, Seinäjoelta: II Perintöprinsessa: Meea Haikara 17 v. 182 cm Oulusta. Yleisön suosikki:...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
YLEISHALLINNON AVUSTUKSET VUODELLE 2024 Valmistelija: vs. hallintopäällikkö Nina Pärssinen Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen Kaupunginhallitus päättää myöntää taulukon mukaiset avustukset. Merkittiin, että ennen asiakohdan käsittelyä pidettiin kokoustauko klo 17.08–18.00. Merkittiin, että Kuisma Kujala oli esteellisenä poissa asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 18.00–18.06. Esteellisyysperuste yhteisöjäävi, Lehtimäen Vuokratalot ja Vanhustenkotiyhdistys ry:n hallituksen...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
23.9 ° C
24.1 °
23.2 °
81%
4.1kmh
0%
to
30 °
pe
28 °
la
18 °
su
25 °
ma
18 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450