Villa Väinölä | Schjerfbeckin ja Janssonin jalanjäljissä 13.5-7.6.2025

0

Kuvataidekoulu EERO:n oppilastöiden näyttely Villa Väinölässä Schjerfbeckin ja Janssonin jalanjäljissä 13.5-7.6.2025

Kuvataidekoulu Eeron lukuvuosi on jälleen keväässä. Opettajina ovat toimineet Lea Kinnunen, Ulla Hautamäki ja Anni Viitasaari. Tänä lukuvuonna kuvataidekoulun opetuksen taustalla ovat vaikuttaneet suomalaiset naistaiteilijat. Inspiraatiota töihin on haettu niin Tove Janssonin muumeista kuin kultakauden ajan mestariteoksista ja nykytaiteilijoista. Töissä näkyy taidehistorian lisäksi oppilaiden oma luovuus, ajattelu ja mielenkiinnon kohteet. Opetuksessa kulkee läpi vuoden myös värioppi, materiaalioppi ja tekniikkaoppi.

Anni Viitasaari on opettanut tänä lukuvuonna Perusopetus I-II -ryhmää Lehtimäellä ja valmentavan opetuksen ryhmää Alajärvellä. Värien sekoittamista perusvärien pohjalta on harjoiteltu Lehtimäellä paljon, savitöitä on tehty mielellään. Lisäksi ryhmällä on paljon hyviä ideoita ja oivalluksia omiin töihin. Mallista on piirretty mm. simpukoita, muumihahmoja tarkasti ohuilla tusseilla, ja maalattu paljon, sekä esittävää että ei-esittävää taidetta. Luonnostelu on hyvin hallussa kummallakin ryhmällä.

Pienten oppilaiden kanssa valmentavien ryhmässä on harjoiteltu laajasti eri tekniikoita, kuten isommillakin. Peite- ja vesivärit, hiili, erilaiset vaha- ja öljypastelliliidut sekä tussit ovat tulleet tutuksi. Paperien eroavaisuuksiin on kiinnitetty huomiota, ja monenlaisia ja -värisiä papereita kokeiltu. Aiheena ovat usein olleet eläimet eri kantilta, myös muumiteemaa on käsitelty useampaan kertaan. Valmentavien ryhmässä on askarreltu innokkaasti ja taitoa löytyy kolmiulotteiseen ja yksityiskohtaiseen tekemiseen, taidonnäytteenä löytyy mm. yhdessä sisustettu kerrostalo.

Alajärven perusopetuksen 1- ja 2-ryhmät ovat sukeltaneet Lea Kinnusen johdolla taiteen tekniikoihin ja käsitteisiin. Syksyllä ryhmien kanssa harjoiteltiin esimerkiksi huolellisuutta, värien sekoittamista, sommittelua ja rakentelun tekniikoita. Perusopetus 1 -ryhmän kanssa luovuutta heräteltiin syksyn aikana piirtäen, maalaten ja rakennellen. Savitöissä harjoiteltiin nipistelytekniikkaa ja pyöreän kulhon tekemistä. Keväällä oppilaat keskittyivät pitkäjänteisesti oman kolmiulotteisen muumimaailman rakentamiseen.
Perusopetus 2 -ryhmä keskittyi pitkään neljän eri tekniikan tarkkaan harjoitteluun Helene Schjerfbeckin Toipilas-teoksen yksityiskohtien kautta. Syksyllä keskityttiin myös lyijykynätekniikkaan ja varjostamiseen. Keväällä taitoja hyödynnettiin omissa maalauksissa, joissa seikkailevat Stiina Saariston tapaan oppilaiden omat lelut yhdistettynä mielikuvitukseen. Saven kanssa harjoiteltiin levytekniikkaa ja lopputuloksena oli joukko mahtavia, omannäköisiä savireliefejä.
Perus-1–2 -ryhmää opetti syksyllä Lea Kinnunen ja kevätkauden Ulla Hautamäki. Työskentelyssä oppilaat tekivät muumihahmoja ja yhteistyössä ison muumitalon.  Maalauksessa on tehty asetelmaa, jossa maalattiin isot sitruuna-asetelmat pullopeiteväreillä, niin ikään pullopeiteväreillä on maalattu abstraktia maalausta iloiten runsaista värikerroksista ja leikkisästä kokeilumielestä.
Keväällä tehtiin myös hienoja auringonlaskumaalauksia. Monotypiagrafiikkaa ollaan kokeiltu kierrätysleimasimilla. Myös taulunpohjille ollaan tehty maalauksia ja tietenkin savityöt ovat kuuluneet vuoden aikana tehtyihin töihin. Monia ns. pienempiä välitöitä mahtuu vuoden kiertoon ja oppilaat ovat pääässeet kokeilemaan useita eri tekniikoita ja materiaaleja. Omakuvat tehtiin Helene Schjerfbecin tyyliin.
Tässä ryhmässä tehdään mielellään tarkkoja piirustuksia kynillä ja tusseilla.  Kuviskoulussa on käytössä aivan huippulaatuiset materiaalit: maalit, kynät ja tussit, joilla pystyy tekemään kerroksittaista väritystä ja maalausta.
Nuorten ryhmässä, periodipaja/työpaja, on maalattu pyöreälle taulunpohjalle akryyliväreillä, lisäksi osa työpajan oppilaista on tehnyt öljyvärimaalauksia. Syksyllä oppilaat tekivät tarkkoja muumiaiheisia töitä ja keväällä on tehty kopiomaalauksia Helene Schjerfbeckin töistä ja myös Amelie Lundahlin yhdestä maalauksesta. Periodipaja/työpaja-ryhmässä oppilaat ovat tehneet keramiikkaa ja he ovat voineet lasittaa savitöitään. Lasituksessa saviesineelle tulee upea, kiiltävä pinta kauniine värisävyineen.
Oppilaat ovat myös tehneet pieniä veistoksia pahvista ja kipsinauhasta. Valokuvausta tehtiin jo syksyn ensimmäisillä tunneilla. Periodipaja/työpaja-ryhmän tunnit ovat kestoltaan kolme oppituntia, ja niiden aikana ehtii hyvin syventyä kunkin kuviskoulukerran aiheeseen tai teemaan hyvin. Oppilaat saavat tuoda esiin omia ideoita ja toteuttaa niitä, näin vahvistetaan oman luovuuden löytymistä.
Kuvataidekoulusta Alajärvellä valmistuu tänä vuonna kaksi opiskelijaa, Annika Hautala ja Laura Vuorela. Valmistumista juhlistetaan 15.5 klo 17.30 Kuvataidekoulun kevätnäyttelyn avajaisissa ja kevätjuhlassa.
 
Kuvataidekoulu EERO:n oppilastöiden näyttely Villa Väinölässä Schjerfbeckin ja Janssonin jalanjäljissä 13.5-7.6.2025. Villa Väinölä avoinna ti-pe 13-17, kesä- ja heinäkuun lauantait klo 12-16. Tervetuloa!


JÄTÄ KOMMENTTI