Akkojärvi-hiihtoa luistavassa vesikelissä

0
Iltapäivällä nautti samaan aikaa yli 30 hiihtäjää, Rauni ja Markku Akonniemen rantamökit pihassa ja terassilla tarjoilusta.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Oikukkaat ja nopeasti, pakkasista -suojasäihin vaihtelevat lämpötilat ovat tämän alkutalven aikana vaikeuttaneet ulkona järjestettävien liikuntalajien onnistumista. Kokonaan perumisia -ja tulevaisuuteen siirtämistä on jouduttu järjestelyissä tekemään!

Niin tapahtui maakunnan laturetkien aloitus tapahtumalle, Suomen Ladun paikallisyhdistyksen Töysän Talsijoiden järjestämällä Akkojärvi-hiihdollekin. Se oli tarkoitus sujutella 19.1. Mutta sen piti peruuttaa, kun järven lumet sulivat jääkentäksi!

Laturetki Akkojärven alueella siirrettiinkin sitten lauantaille 25.1. kun sään ennusteluissa luvattiin lumisateita ja pakkasia! Näin tapahtuikin, mutta aivan hilkulla peruuntua oli hiihto lauantainakin. Edellisenä yönä lämpeni sää ja lauantaihin heräiltiin  vesisteisiin!

Mutta suvisää ei tällä kertaa kuitenkaan ehtinyt vielä sulattaa lumia ”taivaan tuuliin”. Ei vaikka pilvistä piskottelikin aika ajoin vettä tuulen kanssa.

Talsijoiden puheenjohtaja Markku Akonniemi oli ajanut koneellaan hyvät, eri mittaiset hiihtoladut ,2 -km -lähes kymmeneen kilometriin. Jo moni suksitteli luistavassa vesikelissä monia eri mittaisia latuja.

Innokas hiihtäjä Jussi Suni osallistui nyt varmuuden vuoksi luistellen ja kypärä päässä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuurilainen Jussi Suni nautti tällä kertaa kuitenkin liikunnasta varmuudeksi luistellen ja kypärä päässä. Joitakin oli liikkeellä kelkoillakin. Niillekin oli sopivia väyliä.

Mukana oli lähes 40 hiihtäjää. Yhtä aikaa nautti iltapäivän alussa, taukopaikalla Rauni ja Markku Akonniemen rantamökit rannassa grillimakkaroita, nokipannukahvia ja mehuja yli 30 eri ikäistä osallistujaa. Enin oli paikkakuntalaisia, mutta monia myöskin edempää. Monta Kuortaneelta, Ähtäristä, Soinista ja tietenkin Alavuden pääkaupungista.

J.K    Tätä kirjoittaessani sunnuntaina, läheisen Ponnenjärven ladut ovat taas sulaneet jääkentäksi. Ja niin varmasti Akkojärvelläkin. Eli jos hiihto olisi siirretty vuorokautta myöhemmäksi, niin olisi se jouduttu toistamiseen siirtämään!

Kuvat: Pentti Hautala



 

JÄTÄ KOMMENTTI