Tiistaina 3.12.2024 Helsingissä järjestettiin Tärkeissä töissä -gaala, jossa palkittiin tänä vuonna 55 innostavaa kehittämistekoa eri toimialoilta ja teemoista Tekojen Torilta.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja alan pääsopijajärjestöjen yhteiselle Tekojen tori -sivustolle kerätään kuntaorganisaatioiden ja hyvinvointialueiden isoja ja pieniä kehittämistekoja. Tekojen tori -kampanja keräsi tämän vuoden aikana eri kunnista, kuntayhtymistä ja hyvinvointialueilta yhteensä ennätykselliset 269 kehittämiskuvausta, kaikkiaan 65 eri organisaatiosta.
Kaksi palkintoa Alavudelle
Alavuden kaupunki sai kaksi palkintoa. Alavuden kaupungin ruokapalvelut ja Kouluravintola Rosmariini kehittivät Vihannesmaljan kannustimena lautashävikin vähentämiseen.
Toinen palkittu oli Viherpalvelut ja konserniyritys A-Pesti Oy:n Tehostettua matalan kynnyksen työllisyyden hoitoa – Toiminnan kukka. Ajatus Toiminnan kukan yhdistämisestä kaupungin viherpalveluihin sai alkunsa viheraluemestari Sanna Karhun esityksestä. Yhteistyö mahdollistaa työllistämisen tukemisen ja samalla Toiminnan kukasta saadaan kaupungin kasvihankintoihin kasveja. Lisäksi vahvistetaan yhteistyötä A-Pestin kanssa työntekijöiden valmennus- ja ohjaustoiminnassa.
Innostavaa tunnelmaa gaalassa
Gaalaan palkintoa lähtivät hakemaan Vihannesmaljan kehittäjät ruokapalvelupäällikkö Jenina Hyvärinen ja ruokapalveluesimies Niina Uusi-Pohjola.
Toiminnan kukan puolesta palkintoa olivat noutamassa A-Pesti Oy:n toimitusjohtaja Paula Lehtonen ja kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki.
Kaupunginjohtaja on ylpeä omista joukoistaan: ”Oli ilo seurata palkintojen jakoa ja huomata, että monet palkituista kehittämisteoista olivat hyvin saman kaltaisia, mitä Alavuden kaupungin henkilöstö on myös toteuttanut. Samalla tuli mieleen monta asiaa, jotka hyvin voitaisiin nostaa tuonne esille. Nyt meiltä palkitut teot olivat sarjoissaan hyviä edustajia, ja sain olla ylpeä omien joukkojen idearikkaudesta ja osaamisesta!”
Gaala pidettiin Helsingissä Pörssitalolla, jossa tunnelma oli Jenina Hyvärisen mukaan erittäin juhlava ja arvokas. Lisäksi oli innostavaa kuulla niin paljon hienoja kehittämistekoja muistakin kunnista.
Jenina kannustaa kaikkia rohkeasti kehittämään ja ilmoittamaan jatkossa kehittämistekoja Tekojen torille: ”Kehittämistekojen ei tarvitse olla suuren suuria! Kuntatyötä ja -työntekijöitä usein moititaan, mutta mahdollistamme joka päivä monen ihmisen perusarjen sujumisen. Muistetaan arvostaa tekemäämme työtä, olemmehan Tärkeissä töissä ”
Myös Niina Uusi-Pohjolan mielestä päivä oli huikea ja ikimuistoinen:” Pienilläkin kehittämisteoilla voi olla suuri vaikutus. Kyllä tällainen huomionosoitus saa tuntemaan miten tärkeää työtä tekee. ”
Saa kehittää
”Organisaatiossa pitäisi olla kirkas viesti siitä, että meillä saa kehittää. Kannustakaa työntekijöitä tuomaan esiin pienet ja suuret kehittämisteot. Joskus pienikin teko voi mullistaa työn tekemisen”, korosti JHL:n toimialajohtaja Mari Keturi, joka on yksi Tärkeissä töissä -kokonaisuuden taustaorganisaation jäsenistä.
Tekojen Tori haluaa nostaa esiin julkisen hallinnon ja hyvinvointialueiden työn merkityksen samalla, kun se tukee niiden kehittämistyötä monin eri tavoin.
A-Pestin toiminnanjohtaja Paula Lehtonen sanoo arvostavansa sitä, että kuntaliitto huomioi tällä tavoin keittämistyötä ja tuo eri alueita ja työssä kehittämistä tunnetuksi. ”Jotta kehittämistä ylipäätään saadaan aikaiseksi, tarvitaan tietenkin innostavaa, mahdollistavaa työyhteisöä ja päättäjien hyväksyntää”, Lehtonen toteaa.
Tekojen torilla verkkosivuilla https://tarkeissatoissa.fi/tekojentori voi käydä katsomassa, millaisia kehitystekoja eri kunnissa on tehty. Tekoja on paljon (yli 1500 tekoa), mutta niitä voi hakea esimerkiksi teemoittain tai kohderyhmittäin. Kannattaa käydä katsomassa, löytäisikö ideoita omaan työhön!