Suden siirtämisestä alemmalle suojelutasolle on päätetty tiistaina Bernin sopimuksen pysyvässä komiteassa. Aiemmin syksyllä myös EU-jäsenmaat äänestivät siirron puolesta. Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula (ps.) pitää päätöstä tärkeänä askeleena EU-polulla.
- Aiemmin on pidetty täysin mahdottomana muuttaa suden suojelustatusta EU:ssa, mutta nyt sen eteen on otettu jälleen yksi uusi askel. Maalissa ei edelleenkään olla, joten meidän vahva EU-vaikuttaminen jatkuu, Simula kommentoi.
Viime viikolla julkaistiin suurpetotyöryhmän raportti, jossa esiteltiin ehdotukset kansallisiksi toimenpiteiksi suden ja muiden suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi. Simula pitää välttämättömänä, että toimet valmistellaan mahdollisimman pian, ja myös tarvittavat lisätoimenpiteet etenevät ripeästi.
- On kaikkien etu, sudenkin, että sen ihmisarkuus palautetaan ja sudenmetsästyksellä voidaan säädellä susikantoja. Jääräpäinen täyssuojelu aiheuttaa vain ja ainoastaan hallaa ihmisen ja suden yhteiselolle. Susi kuuluu luontoon, muttei ihmisten pihoille, kaupunkeihin tai laitumille, Simula muistuttaa.
Kansallisten suurpetojen metsästystä koskevien muutosten on tarkoitus olla voimassa tulevalla metsästyskaudella, joten karhunmetsästyksen tavoitellaan alkavan ensi vuoden elokuussa, ja suden sekä ilveksen osalta metsästyksen on tarkoitus käynnistyä talvella 2026.