KOLUMNI | Puskat pois ennen talven tuloa!

0
Nyt on säiden puolesta, ennen talven tuloa, puskien poistamiseen parasta aikaa ajoteiden varsilta! Esimerkiksi entisaikojen hyvällä tavalla. Työttömien työllistämisen toimintana. Kuva: Pentti Hautala.

Pentti Hautala

Tämän vuosituhannen alussakin, vielä kesäisin ja varsinkin syksyllä, ennen talven tuloa putsattiin näköesteiksi kasvaneet risupöheiköt ja puut pois maanteiden läheisyydessä.

Hommaa hoidettiin niin sanottuna työttömien työllistämistyönä. Tällaisesta toiminnasta oli monenlaista hyötyä. Näistä mainittakoon, että työtä vailla oleville järjestyi palkkatuloja ja samalla tekijä tunsi olevansa hyödyllinen. Lisäksi henkinen ja fyysinen kunto parani, kun ei joutunut kuluttamaan päiviä vain joutenoloon.
Ja myöskin tämä toiminta paransi huomattavasti liikenneturvallisuutta.

Kaikki edellä mainittu hyvä koituisi samanlaisesta työstä varmasti nykyaikanakin.

Kun tienvarsia raivattiin- ja raivataan kunnolla, niin näköyhteys maantieltä maastoon etäämmäksi parani huomattavasti. Näin tielle vauhdikkaastikin juoksevien hirvien ja muiden sorkkaeläimien, kuten kauriiden ja peurojen ym. aiheuttamat vaaratilanteet havaitaan huomattavasti paremmin ennakkoon moottoriajaneuvolla liikkuvien taholta.

Moni vakavakin törmäys eläimen kanssa onnistutaan väistämään, tienreunojen raivauksen ansioista!

Nyt viime vuosina mainittua työtä on tehty aivan liian vähäiset määrät. Ei oikeastaan ollenkaan. Tienvarsille onkin päässyt kasvamaan pusikoita ja ryteikköjä. Nämä näkemäesteet ovat koituneet erityisesti monen  moottoripyöräilijänkin turmioiksi, kun on törmätty yhteen ison metsäeläimen kanssa tai vahinkoja väistettäessä niitä.

Moottoripyörällä liikenteessä olevien lisäksi on autollakin liikkuvat hengen menettämisen -ja loukkaantumisen vaarassa, hirven kanssa ajotiellä vauhdilla yllättäen kohdattaessa.

Viime vuosina tämä monestakin hyötytekijästä tarkastellen mainittu raivaustoiminta on kuitenkin tehty koneilla. Vain siltä leveydeltä, mitä ajotieltä on työkoneen leikkuuterä riittänyt. Tätä on moneltakin taholta suuresti ihmetelty.

Ihmetystä on herättänyt erityisesti se, kun ajoteiden ojatkin annetaan joillakin seuduilla kasvaa tiheitä- paju ja muita puulajien puskia. Maantien reunat niitetään ojaan asti liiankin innokkaasti koneella puhtaaksi, luonnon kukista ja heinästä.

Kaikista suurin paheksunnan aihe on risteysalueet. Pusikoita ei ole poistettu, vaikka kasvillisuus on rehevöitynyt vaaralliseksi näkemäesteeksi. Luonnon puskien lisäksi on monissa risteysaluilla istutejakin puita ja pensaita.

Läpinäkemättömän tiheää kasvillisuuta on nähtävissä yleisesti, eri paikkakunnilla liikuttaessa. Vilkkaissa asutuskeskuksissa sekä valtateiden ja pienempien teiden risteysalueilla ym.

Nyt on kuitenkin pian kesä mennyt ja syksyn tullessa lehdet tippuvat pois ja näkyvyys vähän paranee. Syksy on kuitenkin parhainta aikaa myöskin tienvarsien -ja risteysalueiden raivaukseen.
Luvat on varmasti helposti saatavissa maanomistajilta ja näin työllistämisvaroja voisi käyttää todella hyödyllisiin tarkoituksiin. ”Työpajat” ovat valmiina! -Ja aivan sen suurempaa eritysrahoitusta!
Vai on niin, että suomalaistenkin työllistäminen tyssää monimutkaisiin ja tulkinnallisiin työturvallisuuden pykäliin tms.?

J.K.-Kun tarkastelee esim. maanteiden lähimetsiä laajemminkin, jokainen havaitsee niiden kunnostuksessa töitä riittävän. Metsät ja taimikot tarvitsisivat enimmäkseen harvennusta ym.



 

JÄTÄ KOMMENTTI