Teksti ja kuvat: PENTTI HAUTALA
Alavus/Töysä
Suomen suurin petolintu, merikotka oli hieman pienemmän serkkunsa, maakotkan kanssa kannaltaan voimakkaasti vähenemässä. Niin sanotun petovihan kohteena kotkat ammuttiin ja pyydystettiin eri tavoin melkein sukupuuttoon.
Lintujen vihaajien rangaistusseuraamuksia nostamalla ja ruokinnalla on kotkat lisääntyneet Suomessa hyvin. Merikotkille vietiin talvisin jopa sian raatoja Merenkurkun saaristoon ja isompien järvien läheisyyteen. Tehtiin myöskin tekopesiä. Samoin myös maakotkien hyväksi toimittiin onnistuneesti. – Itsekin oli mukana Hautalan Hannun kaverina tällaisessa toiminnassa.
Pituudeltaan 75-95 cm, ja siipiväliltään 1,8 -2,4 metriä olevat merikotkat ovat yleinen näky nykyään sisämaassakin. Kotkat lentelevät usein järvialueillamme ruokaa etsimässä. Ja ehkä mahdollisia pesäpaikkojakin katsastamassa. Myös ihmisten maapedoille laittamat haaskat kiinnostavat petolintuja.
Syksyisin ja talvisinkin ovat kotkia vetämässä puoleensa, hirven-, kauriin- ja peuranmetsästäjien touhut. Mahdolliset ”kaatoräippeet”. Yläilmoista ne havaitsevat useiden kilometrien alueelta maastoissa olevat mahdolliset herkkupalat.
Nyt kuluneen talven aikana on merikotkia liihotellut entistä useammin Järvi-Pohjanmaan ja Suomenselän alueilla. Kotkat ovat yhä rohkeampia ihmisten suhteen. Kun pilkkimiehet jättävät saamiaan sinttejä jäälle, ne heipyvät kotkien nokkiin lähietäisyyksiltäkin.
Hiihdeltyäni melkein jokaisena päivänä Suomenselän/Kuusiokuntien järvihangilla ja -laduilla, olen havainnut kotkia monena päivänä.
Alavutelainen Pauli Keskiniemi kertoi myöskin nähneensä päivittäisillä kevelylenkeillään monta kertaa kotkan ja kaksikin samaan aikaan.
– En kyllä tiedä ovatko ne olleet meri- vai maakotkia, kun lajien höyhenpuku on erilainen linnun iän mukaan. Olen aina kuitenkin ajatellut, että tällä alueella lentelee vain maatkotkia.
– Ja näin ajattelevat monet muutkin. Poika kyllä valisti minua, että merikotkat ovat yleisempiä. Kerran hän sanoi lomalle kotiin tullessaa, että näki pari merikotkaa liitelevän korkealla pihan yläpuolella, naurahtaa Pauli.
Meikäläisellekin hirvieläinten metsästäjät ilmoittivat taannoin, että tulisin
kuvaamaan maakotkia. Menin ja totesin lahtimajan läheisyydessä puussa istuvan merikotkan. Lajitoveri liiteli alueen yli matalalta parikin kertaa.
Todellakin kotkia on aika vaikea tunnistaa toisistaan. Muutama hyvä tuntomerkki silti on. Merikotkalla on siiven kärjissä, erityisesti liidossa selvästi erotuvat, seitsemän ”käsisulkaa”. Maakotkalla on vähemmän. Ikääntyneemmällä merikotkalla on huomattavana tunnuksena valkoiset pyrstösulat.
Erilaisista lintukirjoista ja kuvakoosteista selviää, mitä lajia linnut ovat. Jos itsellä ei ole, niin kannattaa käväistä kirjastossa katsomassa tai lainaamassa. Kirpputoreiltakin löytää monesti halpaan hintaan lintukirjoja!
