Pesäpalloliitto uudistaa organisaatiota – tavoitteena toiminnan tehostaminen ja lajin kasvu

0
Miika Rantatorikka (PPL)

Suomen Pesäpalloliitto ry /J-Pnews

Suomen Pesäpalloliitto ry on käynnistänyt toiminnan uudelleenorganisoinnin, jonka tavoitteena on parantaa toiminnan laatua ja näin parantaa pesäpallon asemaa suomalaisessa lajikentässä. Uudistuksen taustalla ovat taloudelliset ja tuotannolliset haasteet, jotka edellyttivät myös henkilöstöön kohdistuvia irtisanomismenettelyitä koskien viittä työsuhdetta. Taloudellisen tilanteen muutokset johtuvat pienenevistä valtionavuista ja toiminnan kulujen kasvusta. Pesäpalloliiton uudelleenorganisoinnin keskiössä on myös roolien selkeyttäminen, toiminnan tehostaminen ja päällekkäisyyksien purkaminen. Uudistuskokonaisuuden tarve perustuu arvioon toiminnan vaikuttavuudesta ja resurssien käytöstä.

Miksi uudistetaan?

Pesäpallon lisenssimäärät ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan vaihdelleet 16 500–18 500 välillä. Tavoitteena on nostaa harrastajamäärä 20 000:een vuoteen 2028 mennessä. Kentältä saatu palaute on osoittanut tarpeen kehittää viestintää ja kilpailutoimintaa, selkeyttää kilpailumääräyksiä, parantaa aikataulutusta ja palveluiden laatua. Samalla halutaan poistaa päällekkäisyyksiä ja selkeyttää henkilöstön työnkuvia.

– Vanhaa toimintamallia toistamalla ei voida odottaa merkittävästi parempaa lopputulosta. Uudistuminen on välttämätöntä, jotta voimme vastata kentän tarpeisiin ja kehittää pesäpalloa kokonaisvaltaisemmin, perustelee Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Miika Rantatorikka.

Uusi toimintamalli ja henkilöstörakenne

Pesäpalloliiton uusi organisaatio rakentuu kolmen kokonaisuuden ympärille:

1. Talous- ja viestintä

Tiimiin kuuluu toiminnanjohtaja, talouspäällikkö, kehityspäällikkö, viestintäpäällikkö ja yhteyspäällikkö. Tiimi vastaa taloushallinnosta, sisäisestä ja ulkoisestä viestinnästä, kaupallisista kumppanuuksista, markkinoinnista sekä järjestelmähallinnasta.

2. Kilpailutoiminta

Kilpailutoiminnan tiimiin kuuluu toiminnanjohtaja, kilpailupäällikkö, tuomaripäällikkö, koulutuspäällikkö ja useita koordinaattoreita. Tiimi vastaa kilpailutoiminnasta G-sarjoista Superpesikseen, tuomaritoiminnasta, koulutuksesta, kilpailumääräyksistä, lisensseistä ja seurasiirroista sekä asiakaspalvelusta. Toiminnassa ovat aktiivisesti mukana myös lajinkehitystyöryhmät, kuten huippupesistyöryhmä sekä lasten ja nuorten pesiksen työryhmä.

3. Seuratoimiala

Seuratoimialan tiimi keskittyy seurojen tukemiseen, leiritoimintaan, päiväkoti- ja kouluyhteistyöhön, lasten matalankynnyksen toimintojen kehittämiseen sekä aikuisten harrastustoiminnan kehittämiseen. Tiimi vastaa myös alueiden johtoryhmätyöskentelystä, valtakunnallisten ja alueellisten leirien organisoinnista sekä tuista ja hankkeista. Seuratoimialalle perustetaan seuratoiminnan kehittämisen työryhmä, joka koostuu seurojen edustajista.

Strategiset painopisteet

Uudistuksen keskiössä ovat seuraavat kehityskohteet:

  • Harrastajamäärän kasvattaminen
  • Kilpailutoiminnan kehittäminen ja laadun parantaminen
  • Leiritoiminnan kehittäminen ja sen sujuvan toteutuksen varmistaminen
  • Seuratoiminnan tukeminen ja seurojen elinvoiman lisääminen

Yhdessä pesäpallon parhaaksi

Pesäpalloliitto toimii seurojen palveluorganisaationa. Uudistuksen myötä halutaan varmistaa, että jokainen seura saa tarvitsemansa tuen ja työkalut menestyäkseen. Uusi toimintamalli tarjoaa mahdollisuuden tehdä asioita uudella tavalla – rohkeasti, tavoitteellisesti ja yhdessä.

– Pesäpallo on meille kaikille tärkeä asia. Uudella tavalla tekeminen on mahdollisuus, ja olemme ylpeitä saadessamme tehdä töitä pesäpallon parhaaksi, päättää Rantatorikka.

Seuroille on tiedotettu muutoksista yhteisessä teams-tilaisuudessa. Henkilöstön toimenkuvat päivittyvät ensi viikon aikana Pesäpalloliiton verkkosivuille.



 

JÄTÄ KOMMENTTI