Kolme uhanalaista silmälasikarhua (Tremarctos ornatus) muuttavat Vieraile ja välität ry:n ostamaan ympäristökasvatuksen ja lajiensuojelun keskukseen kesällä 2025.
Silmälasikarhu on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut (VU) laji, joka on kotoisin Etelä-Amerikasta. Sen kanta luonnossa on vähenevä. Vielä 2000-luvun alussa silmälasikarhuja eli luonnossa lähes 20 000 yksilöä, mutta kanta on romahtanut, eikä nykyisestä määrästä ole tarkkoja arvioita vaan ne vaihtelevat 2 500-10 000 yksilön välillä.
Silmälasikarhut elävät trooppisessa Andien vuoristossa noin 200-4 750 metrin korkeudessa. Lajia uhkaavat muun muassa elinympäristön katoaminen ja sirpaloituminen ihmistoiminnan seurauksena sekä salametsästys.
Silmälasikarhut saapuvat Ähtäriin osana Euroopan eläintarhojen ja akvaarioiden kattojärjestön EAZA:n EEP-suojeluohjelmaa (EAZA Ex-situ Program), joka edistää uhanalaisten lajien säilymistä ja lisääntymistä eläintarhoissa ja luonnossa. EEP-ohjelmaan kuuluu muun muassa eläinten siirtoja eläintarhojen välillä, jotta lajien geneettinen monimuotoisuus säilyy ja kanta pysyy perimältään terveenä.
Nyt Ähtäriin muuttaa kolme silmälasikarhu-urosta. Ähtärin eläinpuisto huolehtii uroksista, jotta ne myöhemmin pääsevät lisääntymään EEP-suojeluohjelman puitteissa sopivien naaraskarhujen kanssa.
Arja Väliaho
”Olemme iloisia, että saamme pandoilta tyhjiksi jääneet tarhatilat käyttöön lajille, joka todella tarvitsee paikkoja eläintarhoissa”, eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho toteaa. Alun perin jättiläispandoille rakennetut tarhatilat soveltuvat hyvin silmälasikarhuille, sillä lajit ovat molemmat karhuja ja suunnilleen samankokoisia.
Pandoista poiketen silmälasikarhun ruokavalio on kuitenkin paljon laajempi. Ravinnokseen se käyttää enimmäkseen lehtiä ja hedelmiä, mutta voi saalistaa myös erikokoisia nisäkkäitä.
Marko Haapakoski
Kyseessä on kaiken kaikkiaan aktiivinen laji, jonka pitämiselle entisten pandatarhojen laajat sisä- ja ulkoaitaukset antavat hyvät puitteet. ”Osana eläintenhoitajien työtä eläimille tarjotaan päivittäin virikkeitä ja aktiviteetteja, jotka sopivien tilojen ja ravinnon ohessa tukevat lajityypillistä käyttäytymistä, ja siten eläinten hyvinvointia. Silmälasikarhut ovat päiväaktiivisia, eivätkä nuku talviunta, joten myös eläinpuiston vierailijoilla on hyvät mahdollisuudet päästä seurailemaan niiden touhuja puiston aukioloaikoina”, Intendentti Marko Haapakoski kertoo.
Silmälasikarhut tulevat yleisön nähtäville, kun muuttoprosessi on ohitse ja ne ovat rauhassa kotiutuneet. Myös susitarhan korjaustyöt etenevät ja uudet sudet saapuvat eläinpuistoon viimeistään alkusyksyllä.
Tervetuloa kuulemaan ainutlaatuisista silmälasikarhuista sekä tutustumaan muihin uhanalaisiin eläimiin ja niiden suojeluun Ähtärin eläinpuistossa!