Keskustan kansanedustaja, Nato PA:n varapuheenjohtaja Mikko Savola Haagista: Naton uudet tavoitteet edellyttävät Suomelta ja koko Euroopalta aitoja tekoja – ylivaalikautinen parlamentaarinen linjanveto puolustusmäärärahojen nostosta aloitettava heti kesän jälkeen
Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) osallistui Naton huippukokoukseen Haagissa NatoPA:n varapuheenjohtajan ominaisuudessa. Savolan mukaan kokouksessa päämiesten toimesta hyväksytty päätöslauselma on...
Poliisi tutkii laajaa murtosarjaa Pohjanmaalla ja kehottaa mökkiläisiä tarkistamaan vapaa-ajan asuntonsa
Pohjanmaan poliisilaitos tutkii laajaa murtosarjaa, jossa epäilty on murtautunut useisiin vapaa-ajan asuntoihin sekä myös asuttuihin asuntoihin eri puolilla maakuntaa. Rikokset ovat tapahtuneet Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella mm. Kristiinankaupungissa ja Suupohjassa. Osa asuntomurroista on tehty myös...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/ Töysä
Etelä-Pohjanmaan veteraanit kilpailivat yleisurheilun piirin-mestaruuksista, arvokkaassa ympäristössä Töysässä, Suomen urheilun isän Ivar Wilskmanin kentällä. Samalla aluealla sijaitsee myöskin iso Ivarin patsas ja Iivarin koulukeskus.
Oman maakunnan lisäksi, hieman sateen uhkaisessa ja tuulisessa säässä kisasi tiistai-iltana myös muista maakunnista saapuneita naisia ja miehiä.—Tämän mahdollisti...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virrat vastaa Pirkanmaan käräjäoikeudelle Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:n yhtiöjärjestystä koskevassa asiassa
Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina valtuuttaa Leckle Oy:n Lauri Pyökärin antamaan Virtain kaupungin vastauksen Pirkanmaan käräjäoikeudelle Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:n yhtiöjärjestystä koskevassa asiassa. Nyt käsiteltävänä olleessa vastauksessa on huomioitu sekä vastaus alkuperäiseen kanteeseen, että vastaus...
”Keinu Kanssani” – Sipsetti ry esittää Villa Väinölässä 2.7.2025 klo 18.00
”Keinu kanssani” musiikkiesitys soi keskellä kauneinta kesää Villa Väinölän tunnelmallisessa miljöössä. Esityksen tarjoilee useita eri musiikki- ja teatteriproduktioita viime vuosina tuottanut alajärveläinen Sipsetti ry. Lauluista vastaavat Arja Tikkanen ja Tarja Kultavuori, säestyksestä huolehtii Marko Penninkangas....
