Etelä-Pohjanmaan liitto toteutti syyskuussa 2022 sosiaalisessa mediassa #HuomisenLakeus-valokuvahaasteen. Haasteessa sosiaalisen median käyttäjät julkaisivat oman visionsa huomisen Etelä-Pohjanmaasta kuvan muodossa osallistuen samalla valokuvakilpailuun. Haasteeseen osallistuttiin kaikkiaan noin 300 kuvalla, joiden joukosta tuomaristo valitsi voittajan ja sijoille 2.–10. yltäneet. Kuvien teemoina korostuivat erityisesti luonto ja maaseutu. Kärkikymmenikkö on...
Mäkelä Alu:n uusi toimitusjohtaja on valittu, hän on Marko Orpana. Perheyrityksen toimitusjohtajan tehtäviä hoitanut Petri Mäkelä jatkaa nyt yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Tällä hetkellä Orpana työskentelee Rauhala Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajana. Hänellä on pitkä kokemus palveluliiketoimintojen johtamisesta. – Uskon, että juuri tältä saralta Markolla on meille paljon uutta...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ensimmäinen palkanmaksupäivä on tämän viikon perjantaina 13.1.2023. Tuolloin maksetaan palkat vakihenkilöstölle, eli 7360 hengelle. Palkka-ajo on saatu nyt alkuviikosta onnistuneesti suoritettua, ja palkkalaskelmat ovat jo henkilöstön nähtävillä omassa verkkopankissa. Ensimmäisestä palkka-ajosta henkilöstöltä saattaa puuttua joitakin paikallisiin sopimuksiin liittyviä lisiä tai muita palkanlisiä. Lisäksi yksittäisiltä henkilöiltä...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Kirjoitin viime viikolla muun muassa laulujoutsenien muutosta pohjoisen pakkasista etelään. Kuinka linnut muuttaessaan levähtävät järvillemme. Ja samalla syömäänkin, tarjoilla olevia jyviä. Jokilahtien sulat uomat eivät kuitenkaan jostakin syystä kansallislintujamme nyt kiinnostaneet. Muuttolinnut jatkuvasti sunnuntaina. Nyt joutsenien saivat kokea, sankkoja lumikuuroja ja vinhoja tuulenpuuskia. Pyryssä kelpasivat...
PTV mansikkasumppa1
Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 9.1. Kunnanhallituksen käyttösuunnitelma vuodelle 2023 Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki Päätösehdotus:  Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan ehdotuksen vuoden 2023 talousarvion käyttösuunnitelmaksi kunnanhallituksen tulosalueiden osalta. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin Sarvinevan tuulivoimaosayleiskaava 2 ehdotuksen hyväksyminen Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki Päätösehdotus:  Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Sarvinevan tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksen . Käsittely: Asiasta käydyn keskustelun kuluessa...