Peter Östman on päättänyt asettua ehdolle kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Östman on Kristillisdemokraattien kolmannen kauden kansanedustaja Vaasan vaalipiiristä sekä puolueen 1. varapuheenjohtaja. - Puolueen piirijärjestöt ovat pyytäneet minua asettumaan ehdolle, ja olen harkinnut asiaa pitkään ja perusteellisesti. Suomen ja Euroopan tilanne on hyvin vaikea. Tulevina vuosina...
Pandatalosta uutisia Kiima-ajan jälkeen pandoille on lajityypillistä, että käytös muuttuu vahvasti hormonien myllerryksessä. Näin tapahtuu, oli kyseessä sitten tiineys tai valeraskaus. Varmistuksen suuntaan tai toiseen pystyy saamaan vasta muutamaa viikkoa ennen mahdollista synnytystä, ja siksi Ähtäri Zoo rauhoitti pandatalon kokonaan vierailijoilta jo elokuun alussa. Viikonlopun...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 29.8. ERO LUOTTAMUSTOIMESTA Johanna Rinne on ilmoittanut sähköpostitse hallintojohtajalle 21.6.2022 luopuvansa kaikista luottamushenkilötoimista kunnasta muuton johdosta 1.7.2022 lukien. Kunnanjohtajan esitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee Johanna Rinteen tilalle henkilökohtaisen varajäsenen kunnanhallitukseen, jäsenen sivistyslauta- kuntaan sekä varajäsenen Alajärven musiikkiopiston johtokuntaan. Kunnan edustajana Johanna Rinteen sijaan sairaanhoitopiirin loppuvuoden kokoukseen/kokouksiin osallistuu henkilökohtainen...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Asianajotoimisto Leckle Oy hoitaa vastineen antamisen Pirkanmaan käräjäoikeudelle Kihniön kunnan nostamaan kanteeseen Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina (29.8.) valtuuttaa asianajotoimisto Leckle Oy:n antamaan vastineen Pirkanmaan käräjäoikeudelle Kihniön kunnan nostaman kanteen johdosta. Kihniön kunta on jättänyt 6.6 2022 Pirkanmaan käräjäoikeudelle haastehakemuksen/ kanteen, jossa vastaajana on Virtain...
Kun arjen sujuminen askarruttaa, olet huolissasi läheisesi voinnista tai tietämätön uudessa tilanteessa Läheinen sairastuessa tai vammautuessa elämä muuttuu joskus pysyvästikin ja omaisestaan huolehtiva on silloin monien kysymysten äärellä. Ovet -valmennus® tukee omaishoitajuutta ja antaa eväitä perheen arkeen. Valmennukseen ovat tervetulleita kaikki, jotka auttavat apua...