Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella oli 10.–24.5.2022 sisäisessä haussa avoinna kolme professiojohtajan ja viisi toimialuejohtajan virkaa. Haku oli avoinna hyvinvointialueelle siirtyvälle henkilöstölle. Määräaikaan mennessä hakemuksensa virkoihin jättivät seuraavat henkilöt:   Lääketieteen professiojohtaja, johtajaylilääkärin virka (6 hakemusta): ♦   Juvila, Kirsi, LT, Seinäjoki ♦   Kähärä, Kirsti, LT, Kauhajoki ♦   Lassila, Arja, erikoisl., Seinäjoki ♦   Perä,...
HH/ J-Pnews Soini Soinin kirjastossa pidettiin juhlat vuonna 2021 syntyneille vauvoille ja heidän perheilleen. Tilaisuutta oli kunnan lisäksi järjestämässä MLL:n Soinin yhdistys. Kunnanjohtaja Johanna Rannanjärven mukaan kunnan strategian kärkikohteina ovat lapset ja nuoret perheet. Tärkeys näkyy mm. maksuttomana varhaiskasvatuksena, kunnossa olevina tiloina ja parhaillaan panostetaan koulun ja päiväkodin ulkoalueiden viihtyisyyteen....
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Eilen vietettiin Ähtärin Kiekko-Haukkojen kauden 2021-2022 päätöstilaisuutta. Haukkojen edustusjoukkueesta palkittiin kolme edukseen esiintynyttä pelimiestä. Palkinnot pokkasivat Tuomas Liikala, Arto Happonen ja Jussi Pöyhölä. Lisäksi perinteinen eniten pisteitä kauden aikana kerryttänyt pelaaja palkitaan pistetykki – kiertopalkinnolla, joka meni tänä vuonna niin ikään Jussi ”N” Pöyhölälle. Näin on...
Kuortaneen tekninen lautakunta päätti kokosessaan 17.5 muun muassa seuraavaa: Kirkkotien ja Keskustien katusuunnitelma Kunnan talousarviossa vuodelle 2022 sen investointiosassa on varattu määrärahat Kirk­ko­tien ja Keskustieparantamiseen sekä kevyenliikenteen rakentamiseen. Kirkkotie ja Keskustie ovat olleet Etelä-n  Ely-keskuksen hallinnoimia maan­tei­tä. Kuortaneen kunta ja Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus ovat neuvotelleet kyseisten ka­tu­jen...
Eduard Venski jatkaa päävalmentajana Kyky-Betset joukkueen ensimmäisellä Mestaruusliiga kaudella 2022 - 2023 Päätös syntyi nopeasti totesi Eetu, joukkueen rakentaminen jatkuu. Vahvana tarkoituksena on, että betoninen kyyjärveläinen kivijalka kestää tulevat moninaiset haasteet. - Helppoa se ei, kokonaan uudelle sarjatulokkaalle, tule olemaan mutta teemme lujasti töitä asioiden eteen,...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO