Suomenlapinkoira Nelli odotti innolla omistajansa Ennin (5v.), kanssa Vimpelin uuden koirapuiston avautumista. Tessutarhan avajaisia vietettiin 27. toukokuuta. Alkunsa hanke sai pari vuotta sitten Vimpelin nuorisovaltuuston ideasta.  – Vimpelissä toivottiin koiratarhaa, niinpä Nuorisovaltuusto teki aloitteen asiasta kunnalle, kertoo Nuva:n sihteeri Adalmiina Syynimaa. Kunnassa tartuttiin esitettyyn ideaan ja...
Eduskunnassa päätettiin tänään tartuntatautilakien väliaikaisten koronaan liittyvien rajoitusmahdollisuuksien jatkamisesta vuoden loppuun saakka. Kokoomus jätti mietintöön vastalauseen, ja useita lausumaehdotuksia liittyen mm. aukioloaikoihin, yritysten tukeen, turvaetäisyyksiin, tilarajoituksiin, koronatodistukseen, ravintolatyyppeihin, voimassaolon pituuteen ja elinkeinotoiminnan sulkemisen välttämiseen. Hallituspuolueet kuitenkin äänestivät kaikki kokoomuksen lausumat kumoon. - Esitimme lakiehdotukseen useita muutoksia,...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Superpesiskausi käyntiin kesäkuun alusta – uusimmat tiedot otteluohjelman muutoksista! Superpesiskausi 2021 käynnistyy kesäkuun alusta. Kun rajoitukset vaikuttavat yleisötapahtumien järjestämiseen alueellisesti, yksittäisiä otteluita jouduttaneen siirtämään lähinnä ensimmäisellä viikolla.   Sosiaali- ja terveysministeriön päivittämän tiedon mukaan ”leviämisvaiheen alueilla on jatkossa mahdollista järjestää isojakin ulkotilaisuuksia turvaväliohjein ja eriyttämisjärjestelyillä". Käytännön toimeenpanosta vastaavat...
Lappajärven Itäkylän 536 sivuinen kyläkirja ”Itäkylä – Elämää Kraatterijärven rannalla” on valmistunut. Kirjaa jaetaan ennakkovaranneille (ennakkohinta 45€) ensi lauantainta 29.5.2021 M-Market Itäkylän pihassa klo 10-15, jossa kirjan voi maksaa ensin kaupalla ja sitten hakea kaupan pihassa olevasta teltasta. Kirjaa on myös myynnissä ennakkoon varaamattomille, normihintaan 50€....
VAASAN KESKUSSAIRAALAN H-TALO ETENEE AIKATAULUSSA JA TAVOITEKUSTANNUKSESSA  Vaasan keskussairaalan alueelle rakennettavan H-talon toteutus etenee suunnitellusti. Vaasan sairaanhoitopiirin kaikkien aikojen suurin rakennushanke on aikataulussa sekä  tavoite-kustannuksessa. H-uudisrakennushankkeen tavoitekustannus asetettiin allianssin kehitys-vaiheessa, ja se on 141 miljoonaa euroa.   Työmaalla työskentelee kesällä 2021 noin 150 henkeä ja töitä tehdään vaiheittain eri rakennusosissa. H-talon ensimmäisissä rakennusosissa on...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO