Alajärvellä sattui tiistaina alkuiltapäivästä ampumistapaus, jossa poliisilta saamamme tiedon mukaan loukkaantui yksi henkilö. Pohjanmaan poliisin mukaan operatiivinen tilanne on heidän osaltaan ohi. Tiistai-iltapäivällä sattui Alajärven keskustan tutumassa ampumistapaus. Tapauksessa on loukkaantunut yksi henkilö, joka on sairaalahoidossa. Sivullisille ei aiheutunut tapaukseen liittyen vaaraa. Tapaukseen liittyen poliisi on ottanut muutamia...
Pentti Hautala/J-Pnews ALAVUS/TÖYSÄ Töysän kunnan maalle, Tuurin ja Housunkylien välimaastoon rakensi Suomenselän Karting ry. (SuSeKa) huippuluokan karting-radan. Paavo Penttilän johdolla yhdistyken talkoolaiset ja tukijat tekivät hankkeen eteen mahdottaman tuntuisen työmäärän vuosina 2002-2003. 1,2 kilometrin mittainen rata on kestopäällystetty. Pääsuoran pituus on 180 metriä ja leveys 10 metriä....
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri jatkaa epidemian perustasolla. Nyrkki kiinnittää huomiota siihen, että tautitilanne Etelä-Pohjanmaalla ei ole ohi ja painottaa suositusten noudattamisen tärkeyttä.  Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin menneellä viikolla 17 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 958. Suuri osa tartunnoista tulee nyt muualta Suomesta, etenkin pääkaupunkiseudulta. Pääosa sairastuneista on...
Alajärven Ankkurien juoksijalupaus Antti Ihamäki juoksi Lapinlahden Motonet GP:ssä 5000 metriä hienosti aikaan 14.40,79, joka on Antin uusi ennätys. Antin juoksu on nyt hyvässä mallissa, sillä kolme päivää sitten hän juoksi Joensuussa 3000 m:llä myös oman ennätyksensä. - Joensuun hyvä kolmonen painoi vielä jaloissa....
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho haluaa esteettisten täyteainehoitojen villin lännen kuriin. Esteettisiin hoitoihin ja veitsettömään kirurgiaan turvaudutaan nykyään entistä useammin ja se näkyy myös komplikaatioiden määrässä.  Täyteaineilla tehtävä kasvojen kohotus, pistoksina annettava juonteiden silotus ja huulten täyttöjen suosio ovat huomattavasti lisääntyneet. Edustaja Laiho jätti hallitukselle kirjallisen...