Tiedätkö mistä kunnasta löytyy Tove Janssonin ainoa alttaritaulu? Entä oletko kuullut nuoresta tytöstä nimeltä Kyllikki Saari, jonka kohtalo toi koko Suomen yhteen? Miltä mahtaa näyttää Suomen pienin taidetila? Etelä-Pohjanmaa on täynnä tutkittavaa, ihmeteltävää ja ihasteltavaa.
Etelä-Pohjanmaan liiton koordinoima Kulttuurikartta ohjaa asukkaita alueen kuntien kauniiden ja...
Maatalousavustukset viime vuodelle on myönnetty, tukea myönnettiin noin 2 miljardia euroa.
Tuesta 1,7 miljardia summasta on viljelijätukia. Koko summasata 1,2 miljardia on kansallista rahoitusta ja noin 800 miljoonaa EU-rahoitusta.
Kuusiokunnan alueella suurimmat tuet saivat Kuudestaan ry. Alavudelta ja Mullivainio Oy Ähtäristä. Kuudestaan ry:n saama hanketuki-rahoitukseen oli...

Tiedote alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokouksesta 23.3.2021
Nyrkki määritteli Etelä-Pohjanmaan palanneen pandemian perustasolle. Linjaus tehtiin Nyrkin ylimääräisessä kokouksessa tiistaina 23.3.2021 ja se annettiin tiedoksi THL:lle. Perustasolle siirtymistä arvioitiin tartuntojen ilmaantuvuuden, sairaalahoidon tarpeen, tartunnanjäljityksen ja positiivisten näytteiden osuuden perusteella.
Etelä-Pohjanmaalla tartuntatautitilanne on pysynyt vakaana viimeiset kolme kuukautta. Tartuntojen...
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Virtain kaupunginhallitus on päättänyt 22.3. pitämässään kokouksessa esittää 90.000 euron lisämäärärahaa kunnallistekniikan hankeryhmään maanrakennustöitä varten. Jita Oy on esittänyt vuokrata kaupungilta kiinteistöstä Mustakorpi noin 3500 neliömetrin määräalan varastointialueeksi. Kyseisellä alueella on nykytilassaan puustoa ja se ei näin ollen sellaisenaan sovi varastoalueeksi. Puusto tulee...
PäLu - Kyky-Betset 2-3
(25-23, 18-25, 23-25, 25-12, 7-15)
Kyky-Betset oli hienokseltaan ajoittaisissa vaikeuksissa kotijoukkue Pälkäneen Luja-Lukon kanssa sunnuntaina käydyssä Ykkösarjan kamppailussa Pälkäneellä.
Kyky-Betsetin niukka vierasvoitto Hämeessä vaati lopulta havittellun 0-3 voiton sijaan täydet viisi erää.
- Mahtoikohan paikalla ollut ja palkinnot jakanut kuntajakoselvittäjä Eero Laesterä olla...