Asukkailta saadun palautteen perusteella pienten koululaisten loma-aikojen hoitojärjestelyt ovat aiheuttaneet huoltajille ongelmia. Tästä johtuen Alajärven kaupunki on päättänyt järjestää yhteistyössä Alajärven seurakunnan, Alajärven 4H-yhdistyksen ja Alajärven MLL:n kanssa maksuttoman kesäkerhon vuosina 2012–2014 syntyneille lapsille. Kerhoon osallistuville lapsille on päivittäin tarjolla monipuolista ohjattua toimintaa sekä...
Jarkko Ruohola/J-Pnews VIRRAT Aloite oli lähtöisin Rantatien 6A-luokan yhteiskuntaopin tunnilta ja se oli kerännyt hetkessä 400 nimeä. Kiirastorstaina Rantatien koulun 6A-luokan oppilaat Tinka Perämäki ja Vertti Viitanen kävivät yhdessä opettajansa kanssa luovuttamassa kuntalaisaloitteen  "uimahalli Virroille"  vt. kaupunginjohtaja Henna Viitaselle ja kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Tuula Mäntysalmelle. Kaupunginjohtaja Viitanen kertoo, että kuntalain...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Tilannetietoa Järvi-Pohjanmaan perusturvan yhteistoiminta-alueen koronatilanteesta 7.4. Edellisen 29.3.2021 annetun tiedotteen jälkeen kahdella Järvi-Pohjanmaan alueella oleskelevalla henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Tartunnat ovat peräisin ulkomailta ja muualta Suomesta. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 140 koronatartuntaa. Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on yhteensä 8 henkilöä eristyksissä tai...
Pentti Hautala/J-Pnews Alavus / Töysä Eläkeliiton Töysän yhdistyksen Äijäkerho kokoontui kevään ulkoilutapahtumaan Sepänniemen piha-alueelle. Lomakeskuksen ulkotulilla paistettiin makkarat juotiin nokipannukahvit. Pilkillä viihdyttiin pilvipoutaisessa säässä läheisellä Ponnenjärvellä. Äijäkerhon pää-äijä Kari Kallio johdatteli noin kahdenkymmenen pilkkijän porukan kala-apajille. Heti alkuun laiteltiin myöskin kymmenkunta iskukoukkua, suurten kalojen toivossa. Sepänniemen lähilahdella oli...
Kuortaneen kunnanhallitus päätti kokouksessaan 6.4. muun muassa seuraavaa: ELINKEINOVASTAAVAN VIRAN HAETTAVAKSI ILMOITTAMINEN Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 18.5.2020 hyväksyä, ettei elinkeinovastaavan virkaa tässä vaiheessa täytetä vakinaisesti, ja ottaa Teija Uitto-Kohosen avoimen viran hoitajaksi 1.8.2020 – 31.7.2021 väliseksi ajaksi. Lähtökohtana on ollut, että viran vakinainen täyttäminen toteutetaan sen...
Kesänäyttely 2025 “LUMO