Mielipide/ Juha Viitasaari
Avaimet hyviin ikäihmisten palveluihin
Vaikka välillä julkisesta keskustelusta voi niin ymmärtää, ratkaisu hyviin ikäihmisten palveluihin ei ole yksin asumispalveluiden henkilöstömitoituksissa.
’Sen sijaan, että miettisimme vain viimeisiä 1-3 elinvuotta, on paikallaan tarkastella kokonaisvaltaisesti seniori-iän vuosikymmeniä. Palveluiden on tuettava ikääntynyttä jo paljon aiemmin kuin tarve muuttaa ympärivuorokautisten asumispalveluiden piiriin on akuutti. Avaimena ovat ennaltaehkäisevät ja kuntouttavat toiminnot sekä ennen kaikkea kotihoito. Näillä voidaan aidosti edistää hyvinvointia ja taata hyviä elinvuosia ennen kuin päädytään ympärivuorokautisen hoivan piiriin.
Kaikki lähtee terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, joka on lakisääteinen tehtävä niin hyvinvointialueelle kuin kunnille. Eliniän pidennyttyä tämän vaiheen rooli on korostunut. Kaikki voittavat, mitä paremmassa kunnossa ja onnellisempi ihminen on. Yksilö voi paremmin, kunnille aktiiviset eläkeläiset ovat yhä tärkeämpiä harrasteiden puuhahenkilöitä ja hyvinvointialueen palvelut eivät kuormitu nuorilla ikäihmisillä.
Ikäihmiset ovat asiakasryhmä, joiden osalta hyvinvointialue on kaikista eniten riippuvainen muista, ja sen tulisi myös itse tunnistaa se. Sen on varmistettava kuntien kanssa, että ikääntyvien hyvinvointi ja toiminta kyky säilyy esimerkiksi liikuntaryhmien ja muiden harrasteiden avulla. Sen on tukeuduttava myös yhdistyksiin, jotka ylläpitävät aktiviteetteja ikäihmisille niin virkeille eläkeläisille kuin jo heikomman toimintakyvyn vaiheessa oleville. Näiden toimintojen rooli on korvaamaton siitä näkökulmasta, että ikääntyvän yleiskunto ja terveydentila ei laske. Ne kannustavat liikkeelle sohvalta ja pitämään huolta muististaan ikään kuin mukavan ajanvieton sivutuotteena. Nopeasti yleistyvä ikäihmisten vaiva ovat myös mielenterveyden ongelmat. Niitäkin ehkäisee yhdessä tekeminen.
Vielä, jos paikkakunnalla on kotipalvelu- ja hoiva-apuyrittäjät, jotka tarjoavat arkea helpottamaan palveluita aina siivouksesta pesuapuun, saa hyvinvointialue kiittää kumppaneidensa panosta ikäihmisten kotona selviämiselle. Ne auttavat selviytymisessä ja arjen hallinnassa sekä tuovat turvaa siinä vaiheessa, kun ihminen ei välttämättä muuten ole palveluiden tarpeessa.
Muistikuntoutus ja kotihoito kuntoon
Samalla vähitellen ikääntyvä siirtyy hyvinvointialueen avopalveluiden piiriin. Ne vertautuvat monesti yhdistysten ja kuntien järjestämiin harrasteisiin, mutta painotus on vielä ammattimaisemmin ylläpitää toimintakykyä sekä myös tukea arjessa jaksamista ja selviytymistä. Näille ohjatuille toiminnoille on erilaisia termejä, jossain puhutaan ikätorista, jossain aijjoos-toiminnasta ja jossain yleisemmin kuntouttavasta päivätoiminnasta.
Ennen kaikkea olennainen osa on muistikuntoutus, jonka menestyksellinen toteutus vaatiikin jo niin ikäihmisten palveluiden kuin terveyspalveluiden hyvää yhteistyötä. Hätkähdyttävän usein juuri muistin ongelmat tuovat ihmisen raskaimpien palveluiden piiriin. Lähes jokainen ympärivuorokautisiin asumispalveluihin, kansankielellä vanhainkotiin, sijoittuva sairastaa muistisairautta. Se on nykyisin pääasiallinen syy, miksi elämä ei enää onnistu omatoimisesti ja turvallisesti kotona. Muistia voidaan hoitaa ja muistisairauden kehittymistä ennaltaehkäistä, mutta se vaatii ennaltaehkäiseviä ja kuntouttavia toimia silloin, kun muisti vielä pelaa tai korkeintaan vähän pätkii.
Toinen ikäihmiselle merkittävä uhka ovat kaatumiset. Toki muutenkin ikääntyessä yleiskunto heikkenee ja muutkin sairaudet, kuten diabetes tai syövät, vievät kykyä jaksaa fyysisesti. Kuitenkin usein juuri kaatumiset aiheuttavat vaativampia sairaalajaksoja. Niiden vaatimasta pitkästä vuodejaksosta palautuminen vie aikaa ja aiheuttaa usein myös liikkumattomuutta ja siten vähitellen yleistilan heikkenemisen kierteen.
Kaikista tärkein hyvinvointialueen toiminnassa ovat kotihoidon resurssit. Niistä on usein helpompi säästää kuin panostaa kotihoidon vaikuttavuuteen. Tästä syystä osa mieltääkin, että kotihoito vain jakaa lääkkeet ja paikkaa asumispalveluiden tarvetta, mutta oikein resursoituna kotihoito on avain moneen haasteeseen, jotka muuten johtavat mummon tai vaarin kierteeseen kohti raskaampia palveluita. Kotihoito voi tukea jaksamista, auttaa tunnistamaan muistin tai yleistilan kuntouttamisen tarvetta sekä on tuki ja turva silloin, kun vielä olisi kykyä ja halua asua kotona, mutta mieleen hiipii huoli ja turvattomuus oman selviämisen osalta. Kotihoidon apuvälineet, kuten turvarannekkeet, mahdollistavat sen, että uskallat lähteä vielä liikkeelle, jopa ulos ja voit luottaa, että ongelmien sattuessa saat apua. Hyvä kotihoito mahdollistaa laadukkaita elinvuosia.
Uuteen kotiin loppuiäksi
Toki laadukkaita hetkiä mahdollistavat asumispalvelutkin. Vanhuspalvelulain uudistuksen myötä yhteisöllinen asuminen nousi, tai oikeastaan palasi, merkitykselliseen rooliin. Se on sitä idyllisten mielikuviemme hoivakotielämää, jossa omatoimisesti pelataan naapurihuoneen asukin kanssa shakkia tai bocciaa. Juurikin tällä asumismuodolla mahdollistetaan tarvittavien palveluiden saaminen ja tuettu arki toimintakyvyn mahdollistaessa vielä omatoimistakin puuhailua, mikä tukee toimintakyvyn ja muistin kuntoa.
Ongelma Etelä-Pohjanmaalla on, että näitä yhteisöllisen asumisen yksiköitä on kovin vähän. Jotta palvelurakennetta saataisiin painottumaan yhteisöllisen asumiseen painottuvaksi, vaadittaisiin nyt panostuksia yleistilaa ja muistia tukeviin palveluihin, etenkin kotihoitoon. Se helpottaisi vähitellen painetta ympärivuorokautisissa palveluissa ja toisi itse asiassa sitä kautta säästönä vähintään tuon panostuksen verran. Tässä ei tule unohtaa myöskään omaishoitajien roolia ja heille lepohetken mahdollistavaa vuorohoitoa.
Useimmat tarvitsevat jossain vaiheessa ympärivuorokautista asumispalvelua, jota on oltava tarjolla tarpeen vaatiessa kotikunnassa ja riittävän hyvin mitoitettuna. Näissä palveluissa on ajauduttu ajattelumalliin, jossa hyvinvointialueet hakevat säästöä yksikkökustannuksista sen sijaan, että ehkäistäisiin ikäihmisten palvelutarpeen nopeaa kehittymistä tarmokkaasti ja hankittaisiin sitä kautta hyöty kevyemmästä palvelurakenteesta. Kuten todettua, ympärivuorokautiset yksiköt ovat nykyisin kokonaisuudessaan muistiongelmien kanssa työskentelyä eikä enää vain yksi siipi ole dementiaosasto. Mitoitus on olennainen mittari, mutta moni muukin asia merkitsee. Useita yksiköitä nähneenä hyvästä ilmapiiristä, työntekijöiden jaksamisesta sekä asukkaiden viihtyisyydestä huolehtiminen ovat olleet hyvän asumispalvelun tunnusmerkkejä.
Toki usein myös sairaalan laitospalvelut auttavat elämän loppuaikoina, mikäli esimerkiksi vaativa sairaus uuvuttaa. Yhä useammin on mahdollista hoitaa myös sairauksia siten, että viimeiset ajat voidaan viettää tutussa ympäristössä esimerkiksi kotisairaalan turvin, mutta myös sairaalapalveluissa on huomioitava ikääntyneiden ja heidän omaistensa tarpeet. Huomionarvoista on, että hyvä kotihoidon tai asumispalveluiden hoiva tuo usein myös säästöä muihin palveluihin, kun ikäihminen voi välttää niiden avulla esimerkiksi vastaanottokäyntejä. Ikäihmisten palvelut eivät olekaan oma saarekkeensa, vaan toimiva palvelukokonaisuus vaatii saumatonta yhteistyötä kaikkien palveluiden välillä.
Ihmisten loppuelämän vuosia ei tulisi lähestyä, kuten usein ne näemme. Sinnitellään nyt kotona niin kauan kuin jaksaa ja sitten päädytään vanhainkotiin. Elinikämme pidentyessä eläkevuodet voivat olla hyvin virkeitä. Elämän viimeiset vuodet ja vuosikymmenet tulisi nähdä sote-palveluiden näkökulmasta portaikkona, jossa haetaan se tuki, mitä sillä hetkellä tarvitaan ja ennen kaikkea tuetaan toimintakykyä, muistin terveyttä ja kaikkea hyvinvointia. Se ei oikein organisoituna rasita yhtään enempää hyvinvointialueen taloutta.
