Viime vuosi oli A-streptokokin aiheuttaman vakavan taudin huippuvuosi Suomessa.
Tänä vuonna A-streptokokkitauteja on todettu yhä huomattava määrä, jopa viime vuotta enemmän, 450 tapausta. Viime vuonna vakavien A-streptokokkitapausten määrä pysyi entisellä tasollaan Etelä-Pohjanmaalla, mutta nyt tänä vuonna tapauksia on esiintynyt selvästi viimevuotista enemmän.
A-ryhmän streptokokki aiheuttaa kuumeista nielutulehdusta eli angiinaa. Jos siihen liittyy punoittavaa, karheaa ihottuma, kyse voi olla tulirokosta. A-ryhmän streptokokki aiheuttaa myös ihoinfektioita eli märkärupea ja ruusutulehdusta. Etenkin lapsilla esiintyy A-streptokokin aiheuttamaa perianaalidermatiittia, jossa peräaukon seutu on kirvelevä, kutiava ja ärhäkän punainen. Vakava, yleistynyt infektio on veriviljelypositiivinen verenmyrkytys tai vaikea kuolioiva pehmytkudosinfektio. Tänä vuonna bakteeri on aiheuttanut paljon myös näitä vakavia infektiota, eli tartuntoja, joissa bakteeri havaitaan veressä tai aivo-selkäydinnesteessä. Vakavia sepsiksiä Etelä-Pohjanmaalla on ollut tänä vuonna 13.
A-ryhmän streptokokkien aiheuttamat taudit hoidetaan antibiootilla ja ensisijainen valinta on penisilliini. Vakavat tautimuodot hoidetaan sairaalassa suonensisäisellä antibiootilla.
Vakavaan taudinkuvaan voi liittyä esimerkiksi äkillinen yleiskunnon lasku, nopeasti nouseva kuume, päänsärky, ihoalueella tai raajassa ilmenevä laajeneva punoitus tai kova kipu ilman edeltävää vammaa. Tällöin on syytä hakeutua viipymättä terveydenhuollon arvioon. Nopea mikrobilääkehoidon aloitus parantaa vakavan taudin ennustetta. Jos lapselle ilmaantuu äkillisesti voimakasta kurkkukipua ja kuumetta tai jos lapsella on voimakasta tarkkarajaista peräaukon ympärillä olevaa punoitusta ja kipua, jotka saattaisivat johtua streptokokki A -bakteerista, on syytä hakeutua hoitoarvioon.
Streptokokki leviää pisaratartuntana nielusta tai nenästä, ihoinfektioista tai käsien välityksellä kosketustartuntana lähikontakteille. Tartuntoja voi ehkäistä hyvällä käsihygienialla. Kädet pestään runsaalla vedellä ja saippualla WC:ssä käynnin, vaipanvaihdon, niistämisen ja yskimisen jälkeen sekä ennen ruokailua tai ruoanlaittoa. Myös vakavaan streptokokki A-infektioon sairastuneen perheenjäsenten ja muiden lähikontaktien on syytä noudattaa hyvää käsihygieniaa ja hakeutua lääkärin arvioon, jos heille ilmaantuu kurkkukipua, ihoinfektioita tai kuumetta seuraavan kuukauden aikana.