Kolumni | Alavudella väheni ehdokkaat 37:llä viime vaaleista!

2
Alavudella on ensimmäistä kertaa eniten Perussuomalaisia ehdokkaita 26. Monia ”kemuja” on PS, järjestänyt Alavuden alueella - Töysä Salen pihassa, Jussi Sunin kenttäkeittimessä kypsyttämää hernekeittoa ja muusta tarjoilusta kävi nauttimasta satoja henkilöitä.

Pentti Hautala
Alavus /Töysä

Edellisissä, vuoden 2021 kuntavaaleissa oli Alavudella ehdokkaita äänestykseen tarjolla 132 henkilöä.

Tulevan huhtikuun vaaleissa on ehdokkaita paljon vähemmän, kun aktiivisella hankinnalla saatiin suostumaan mukaan ainoastaan 95 naista ja miestä.

Ehdokkaiksi enää ei suostunut Töysän alueen ylivoimainen, viimeisten kolmen vaalin äänikuningas Pentti Hautala, PS ja Alavuden entinen kaupunginjohtaja Silja Hiironniemi (Keskusta).

Mainittakoon, että Hautala on toiminut Töysän kunnan ja Alavuden kaupungin luottamushenkilönä 1960-luvun alkupuolelta saakka. Kolmissa edellisissä vaaleissa hänen saamansa äänimäärä on lähes 600.

Alavuden tulevissa vaaleissa on historian havinaa muutenkin. Esimerkiksi aina tähän saakka on Keskustapuolueella eniten ehdokkaita. Nyt ei ole, kun vain 25 suostui ehdokkaaksi. Yhtä enemmän sai vaaliin listoilleen Perussuomalaiset.

Historiaa koetaan Alavudella myöskin siinä, että tulevissa vaaleissa on mukana ensimmäistä kertaa puolueisiin sitoutumaton, Alavus ensin – yhteislista.

-Seitsemästä ehdokkaasta on kaksi nykyistä valtuutettua.  Monissa muissakin kunnallisissa luottamustoimissa toimiva yrittäjä Yrjö Paukkunen ja päätoimittaja/ yrittäjä Ilkka Tiainen.

Alavus ensin ryhmä on saanut osakseen melko suurta ja laajaa huomiota. Ja myöskin aiheuttanut runsaasti mielipiteiden vaihtoa ja paljon parjaavia sekä ala-arvoisia kommentteja somessa. Monet vanhojen puolueiden aktiivit, tuntevat uhkana uuden ryhmän tulemisen vallan jakoon.

Kokoomuksella on ehdokkaita 16. -Sosialidemokraateilla 10 ja vihreillä 2. Vaaliliitossa ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit.



 

 

 

 

Kotivaara_varautuminen 2025 maaliskuu

2 KOMMENTTIA

  1. Kyllä Pentti on oikeassa, aika paljon tätä meidän uutta ryhmää yritetty mollata joka paikassa. Ja eniten minua sapettaa se, että Penttiin kohdistetaan niin ala-arvoista herjausta, että sivullistakin nolottaa

  2. Hautalalle tiedoksi, jotta Alavuden Kristillisdemokraateilla on 8 ehdokasta elikkä 2 enmmän kuin viime vaaleissa.

JÄTÄ KOMMENTTI