′Vesa Vierikko ja Petri Kumela avasivat Soinillisen
Musiikki- ja gastronomiafestivaali Soinillinen avasi viisivuotisjuhlavuotensa konserttisarjan kahdella konsertilla perjantaina 7.5. Elävän eläimellisen musiikin päivä alkoi Pieniä otuksia -konsertilla Soinin päiväkotilaisille. Kissaa pienemmistä otuksista kertovien kappaleiden tulkkina toimi kitaristi Petri Kumela ja eläinrunoja lausui näyttelijä Vesa Vierikko. Soinin koulukeskuksen saliin levittäytyneet Laulumaan päiväkodin Vekarat ja Viikarit osallistuivat esitykseen kysymyksin ja kommentein. Esityksen päätteeksi kuultiin yleisön pyynnöstä vielä yksi Laura Ruohosen Otus opus -kirjan runo leppäkertusta.
Loppuunmyydyssä kylätalo Puuhissa nautittiin myöskin poikkeusajan poikkeuksellisesta elävästä esityksestä. Mario Castelnuovo-Tedescon musiikki ja Juan Ramón Jiménezin proosa veivät kaivatulle mielikuvamatkalle Andalusian aurinkoon. Harmo ja minä -esitys oli oiva muistutus siitä, mihin elävää esittävää taidetta tarvitaan: kommunikaatio yleisön ja esiintyjien välillä, aplodit, valon ja varjon leikki kylätalon seinillä tai vaikkapa elävän tulen äänet kamiinassa yhdistivät paikalle kokoontunutta joukkoa. Ilta päättyi ylimääräiseen katkelmaan Jiménezin kirjasta ja yleisöstä spontaanisti kuultuun ”Onko täältä pakko lähteä?” -kommenttiin.
Konserttisarja jatkuu kesällä, mikäli koronatilanne sen sallii. Tulevista konserteista tiedotetaan Musiikki- ja gastronomiafestivaali Soinillisen nettisivuilla www.soinillinen.fi. sekä jpnewsin sivuilla.