Eero Euroopassa on mitä osuvin otsikko tämän kesän suurnäyttelylle Ähtärin Pirkanpohjassa. Savilammen kimmellykset eri vuoden – ja vuorokauden aikoina, toisaalta Euroopan taiteen eri suuntaukset ja niistä saadut vaikutteet Eero Hiirosen uran eri vaiheissa ovat näyttelyn keskeistä tematiikkaa. Kaikki mitä tiesit ja et vielä tiennyt taitelijasta on nyt kootusti ja helppotajuisesti esillä Punaisessa talossa kaikissa neljässä näyttelytilassa.
Informalismi, futurismi, kubismi ja konkretismi. Siinä neljä viime vuosisadan alkupuoliskolla eteläisen Euroopan taidepiireissä muotoutunutta modernia taidesuuntausta, joiden heijastukset ja synteesit Eero Hiirosen taiteessa ovat olleet kuraattori Risto Mikkolan punaisena lankana hänen kootessaan tämän vuotista kesänäyttelyä Pirkanpohjaan.
Mikkola esittelee vierailijalle kattavasti Hiirosen polun Ähtärin Isomäen kylästä Euroopan metropoleihin, kansakoulunopettajasta ammattitaiteilijaksi. Jo pian kokopäiväisesti taiteelle antauduttuaan hänestä tuli eurooppalaisen kulttuuritoimittajien tunnustama ”monumentaalitaiteen mestari” samoin kuin lukuisissa taiteen kansallisissa luottamustehtävissä täällä kotimassa liikkunut kulttuuripolitiikan vahva vaikuttajaa.
Kansainvälisissä arvosteluissa on kiitelty 1960-luvulta alkaen Hiirosen teosten modernia eleganssia ja mestarillista muotokieltä, jossa näkyy kuitenkin suomalaisen luonnon tunnelma.
Lukuisat esillä olevat teokset ovat kiertäneet näyttelyissä ympäri Eurooppaa. Hän oli kova tekemään työtä, kesät, talvet, kaupungin keskustan teollisuusalueella sijaitsevissa työtiloissaan.
Pirkanpohjassa on monen kävijän yllätykseksi esillä myös useita Eero Hiirosen omistuksessa olleita taiteen tunnetuimpien nimien kuten Salvador Dalin ja Pablo Picasson töitä. Hiirosen kubismi-vaikutteisen ”Ateljeekuva I”:n vasemmalla puolen Picasson ”Kuva ateljeesta” ja oikealla ”Maalari työssä”.
Vuonna 1938 syntyneet ja 2018 kuolleen Hiirosen tuotantoon kuuluu yli 450 teosta ja viitisenkymmentä veistosmonumenttia. Veistosten pääraaka-aine on haponkestävä teräs. Veistospuiston mittavien punaruskeiden veistosten runkomateriaali on säänkestävä teräs, Cor-Ten, jonka luonnollisen näköinen patinapinta kehittyy ajan myötä. Patinalla on puiston mäntyrunkojen kanssa hienosti keskusteleva punaruskea väri, joka tummuu ajan myötä.
Työntekoa inspiraation odottelun sijaan
Eero Hiirosen tytär Minna Hiironen kertoo isänsä välttäneen tietoisesti inspiraation odottelua taiteen teon ehtona. Muisteleepa hän isänsä sanoneen suorasukaisesti, että inspiraatio ei ole taitelijoita varten. Tinkimätön työn tekeminen vei häntä eteenpäin urallaan – Hiirosen tapauksessa varhainen ja realistisissa puitteissa koko hänen elämänsä ajan pysynyt ympäristötietoisuus.
Savilammen veden pinnan heijastumien aiheuttamat impressiot, vaikutelmat ovat olleet keskeisiä Hiirosen taiteessa. Hän viihtyi kotilammellaan jo lapsesta asti niin hyvin, että varttuessaan hänen oli otettava mukaan jo onki siksi, etteivät kyläläiset olisi pitäneet lammen näkymien väsymätöntä ihailijaa vallan omituisena.
Ruovedellä työuransa opetustehtävissä elämäntyönsä tehnyt, ähtäriläistaustainen Risto Mikkola kertoo Hiirosesta puolestaan sillä kompetenssilla, jonka vuosikymmenien ystävyys ja pitkät keskustelut ovat muodostaneet.
Hiirosen töistä ei välity pelkkä nurkkapatrioottinen kaipuu kotikylälle tai edes Ähtärin glorifioiminen ainoana oikeana asuinpaikkana, vaikka häntä voi ehdottomasti pitää myös suomalaisen maaseudun puolustajana. Kotinsahan oli Ähtärissä koko hänen elämänsä ajan. Eurooppalaisesta näkökulmasta suomalainen vastakkainasettelu kaupungin ja maaseudun välillä on kuitenkin vieras. Sydämen sivistys ja sen vastakohdat asuvat yhtä lailla maalla kuin kaupungeissakin.
”Tunnen henkisesti omistavani Savilammen”
Mikkolan mukaan vierailuilla ulkomailla ja osallistumisella Venetsian taidebiennaaleihin ensi kertaa vuonna 1962 oli aivan keskeisen vaikutus Hiirosen taiteilijanuraan. Eero löysi Suomen ja suomalaisuuden juuri varhaisilla ulkomaanmatkoillaan.
Parikymmentä vuotta sitten valmistuneessa dokumenttifilmissä, joka on katsottavissa Pirkanpohjassa, Hiironen kuvaa omin sanoin kaipuutaan veden äärelle ja miten se puhutteli häntä kaikkina vuorokaudenaikoina, jopa säkkipimeässä iltayössä.
”Tunnen henkisesti omistavani Savilammen, kilometrin levyisen ja puolitoista pitkän. Sieltä olen ammentanut aiheeni. Sen pinnan väreitä olen vanginnut kolmekymmentä vuotta.”
Näin lukee eräässä Risto Mikkolan näyttelytilan seinälle poimimassa sitaatissa. Ähtärin matkailulehdessä hän sanoo taiteilijan ottaneen vastaan kotijärvensä veden pinnan liikkeiden synnyttämiä vaikutelmia lähes ”panteistisella” hartaudella vangiten näkymät taidokkaasti teräkseen.
Ohikiitävien vaikutelmien mestarillista vangitsemista veistoksiin ja yhtä lailla kankaalle taidehistoria kutsuu impressionismiksi. Suuntaus liitetään useimmiten Ranskaan, jossa sen kulta-aikaa oli 1800-luvun loppupuolisko. Sen voisi hyvin liittää viidenneksi niiden taidesuuntauksen ketjuun, joiden vaikutus näkyy vuorotellen Hiirosen taiteessa.
Kotimaa avautui uusin silmin Venetsiassa
Eero Hiironen kuuluu Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpien ja myös tuotteliaimpien kuvataiteilijoiden joukkoon. Hänen teoksiaan on esillä julkisissa kokoelmissa ja veistosmonumentteja on sijoitettuna eri puolelle Suomea ja maailmaa.
Kulttuurin ja taiteen lukuisat luottamustehtävät, muun muassa Valtion kuvataidetoimikunnan jäsenyys ja myös puheenjohtajuus ylläpitivät välittömiä ja välttämättömiä suhteita pääkaupunkiseudun keskeisiin kulttuurivaikuttajiin sen ohella, että Eerolla oli omat suorat yhteytensä moniin eurooppalaisiin taiteen keskuksiin.
Merkittävä piirre Hiirosen taiteessa on se, että hän käytti tyylikkäästi hyväkseen erilaisia taiteen traditioita omien taiteellisten ja yhteiskunnallisten visioidensa esilletuomiseen. Juuri tätä juonta on jännittävää seurata Hiirosen töissä eri vuosikymmeniltä Eero Euroopassa -näyttelyssä.
”Lapsena halusin aina järvelle, ongin ja ihailin auringonlaskua. Piti kuitenkin mennä Venetsiaan asti, jotta hoksasin, kuinka tärkeää vesi on.”
Venetsiassakin vesi on äärettömän kaunista – mutta likaista – ja katsellessaan tuon hänelle ensi käynnillä rakkaaksi tulleen kaupunkia sen taideaarteiden ohella, vaimonsa ja kahden lapsensa ollessa myös mukana noilla matkoilla, Hiironen sanoo ymmärtäneensä puhtaan veden merkityksen ja samalla ne esteettiset arvot, joita vesistöillämme on.
”Nykyaikana ihmiset joutuvat antamaan elintason kustannuksella mittaamattomia arvoja pois. … Maaseututaiteilijana en voi muuta kuin esittää protestin Kuhmon koskien puolesta:”
Seminaarinlehtori Unto Immosen ratkaiseva merkitys
Eero Hiirosen Tauno-isän synnyinpaikka on varsinaisesti Myllymäen kylä. Sieltä hän lähti ennen sotia maatalousharjoittelijaksi Huittisiin ja kohtasi siellä tulevan vaimonsa ja Annin.
Harjoittelureissun jälkeen hän palasi Ähtäriin ja hankki sotien alla maatilan Isomäen kylältä, Ähtäristä kymmenisen kilometriä Keuruun Pihlajaveden suuntaan. Puolison osalta isällä ja pojalla toistui samankaltainen kuvio, vaimon haku oman paikkakunnan ulkopuolelta. Eeron päädyttyä armeijaurallaan Reserviupseerikouluun Haminaan, hänellä oli tuolta reissulta ”sotasaaliina” myös Tuula-puoliso, kuten Minna-tytär asian ilmaisee.
Ähtärin suuren pojan tie taiteen ammattilaiseksi pääsi varsinaisesti vauhtiin onnekkaan oppilas-opettaja-suhteen kautta Raahen opettajaseminaarivuosina 1958–60. Perinteiset kansakoulunopettajia valmistaneet seminaarit ovat auttaneet useita muitakin meritoituneita taiteilijoita löytämään luovan minänsä ja pääsemään aivan maailman huipulle olipa kyse niin kuva- ja veistostaiteesta kuin musiikista ja laulamisestakin.
Innoittajina olivat näiden seminaarien työlleen omistautuneet opettajat. Hiirosen tapauksessa ratkaiseva kannustaja oli Raahen seminaariin Kajaanista siirtynyt kuvataitoa opettanut lehtori ja taitelija Unto Immonen.
Kenties merkittävin yksittäinen matka oli Immosen kesällä 1959 järjestämä bussimatka sodan kurimuksesta toipumassa olevan Saksan Kasseliin. Eero imi vaikutteita meno- ja tulomatkoillakin ja luonnosteli vaihtuvia näkyviä rakentuvasta Euroopasta. Näitäkin matkalla aiheensa saaneitakin maalauksia näyttelyssä on mukana. Venetsian biennaleen hän kävi tutustumassa omatoimisesti ensi kerran vuonna 1962.
Professorin arvonimi vuonna 1990
Seminaarista valmistuttuaan Hiironen toimi viisi vuotta kansakoulunopettajana Kärkölässä. Vuodesta 1966 vuoteen 1975 hän jatkoi aikuispedagogiikan parissa tultuaan valituksi Ähtärissä toimintansa aloittaneen kansalaisopiston ensimmäiseksi rehtoriksi. Pirkanpohjan taidekeskuksen hän perusti taidekeskuksensa alkuperäiseen Siniseen taloon vuonna 1974 jättäytyen seuraavana vuonna kokoaikaiseksi taiteen tekijäksi. Tasavallan presidentti myönsi Hiiroselle professorin arvonimen vuonna 1990.
Eero Euroopassa -näyttely on esillä aina elokuun 13. päivään asti viitenä päivänä viikossa, tiistaista lauantaihin klo 10–18. Tuleva sunnuntai, 10. heinäkuuta, on nimetty Suomen kuvataiteen päiväksi, jolloin taidekeskuksen ovet ovat auki kaikille niin ikään 10–18 samoin kuin Ylävesien yö -kaupunkifestivaalipäivänä perjantaina 19.8.
Pirkanpohja koostuu arkkitehti Elsi Borgin 1930-luvun alkupuolella suunnittelemasta, alun perin Ähtärin seurakuntakeskukseksi valmistuneesta Sinisestä talosta sekä vuonna 1995 valmistuneesta uudisrakennuksesta, tiilimateriaalin mukaan nimetystä Punaisesta talosta sekä rakennuksia ympäröivästä Veistospuistosta.
Punaisessa talossa on neljä vaativimmatkin tarpeet täyttävää näyttelytilaa. Niistä yksi on pysyvästi Eero Hiirosen veistoksia ja maalauksia esittelevä veistossali.
Teksti ja kuvat: Jouko Siirilä
