Kansanedustaja Mäenpää Keskustan puheenjohtajaksi valitun Antti Kaikkosen puheista

0
Helsinki (tuomiokirkko)/Tapio Haaja

Kansanedustaja Juha Mäenpää (PS) toivoo uuden Keskustan puheenjohtajan olevan ulostulojensa suhteen tosissaan. Mäenpään mukaan Keskusta-puolueen lähimenneisyyden näyttöjen valossa iloon voi kuitenkin olla valitettavan vähän aihetta.

Kansanedustaja Juha Mäenpää

Keskustan puoluekokous valitsi lauantaina 15.6.2024 uudeksi puheenjohtajakseen Antti Kaikkosen. Samana päivänä Iltalehti uutisoi Kaikkosen pelkäävän suomen kielen, kulttuurin ja kansakunnan puolesta. Jutun mukaan häntä huolettaa suomen kielen ja kulttuurin tulevaisuus, jos kantasuomalaisten syntyvyys jää matalalle tasolle. (Kaikkonen pelkää ”suomen kielen, kulttuurin ja kansakunnan” puolesta (iltalehti.fi)).

Toivottavasti tuore Keskusta-puheenjohtaja on tosissaan, Mäenpää toteaa Kaikkosen puheisiin viitaten.

Ensi vuosisadalla kantasuomalaisia enää reilu miljoona

Kaikkonen sanoi haastattelussaan, että mikäli syntyvyys jatkaa laskuaan, niin ensi vuosisadalla kantasuomalaisia on enää reilu miljoona. Tämä muodostaa hänen mukaansa melkoisen haasteen sille, että suomen kieli ja kulttuuri pysyvät vahvana ja elävänä tulevaisuudessa. Kaikkosen esittämä huomio perustuu Helsingin Sanomien maaliskuussa julkaisemaan juttuun (Suomalaistaustaisten määrä laskee rajua vauhtia, ja se ravistelee koko yhteiskuntaa – Talous | HS.fi).

Kieltämättä hieman yllätyin ulostulosta, Mäenpää myöntää ja jatkaa:

Asia on kuitenkin tähän asti kiinnostanut eduskuntapuolueista oikeastaan vain perussuomalaisia. Hienoa toki, jos ongelma tunnistetaan ja tunnustetaan nyt myös muualla, sillä kyse ei ole mistään mielipideasiasta, vaan tilastollisesta faktasta.

Pohjanmaan ilmajokelainen kansanedustaja arvioi, että mikäli samankaltaisen ulostulon olisi tehnyt joku perussuomalaisten päättäjä, olisivat syytökset väestönvaihtosalaliittoteoriasta jo viuhuneet niin valtakunnan viestimissä kuin oppositiopoliitikkojen some-päivityksissä.

 Mäenpää ei vielä riemuitse

 Kaikkosen kannanotto on räikeässä ristiriidassa Keskustan lähimenneisyyden tekojen kanssa. Viime eduskuntakaudella puolue mahdollisti neljän vuoden ajan vasemmistohallituksen koossa pysymisen. Nykyisen kauden alussa keskustalaiset päättivät jäädä samojen vasemmistopuolueiden kanssa oppositioon. Kyseisten puolueiden edustajat ovat tunnettuja yliherkkyyskohtauksistaan, kun edes käytetään sanaa ”kantasuomalainen”.

Vasemmiston lisäksi myös Keskustan oma linja on ollut suomalaisten kannalta vahingollinen. Keskustalainen Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti syyskuussa 2015 antavansa Kempeleen-kotinsa pakolaisille ja turvapaikanhakijoille (Sipilä: Annan kotini turvapaikanhakijalle | Yle). Sipilän lupaus levisi nopeasti Lähi-itään paikallisen median kautta, joten tapaus osaltaan kiihdytti turvapaikanhakijoiden hakeutumista Suomeen (Halla-aho tylytti pääministeriä oman kotinsa lupaamisesta turvapaikanhakijoiden käyttöön: ”Sipilä on keskeisesti vastuussa turvapaikkakriisin pahentamisesta” – Suomen Uutiset). Vuonna 2015 maahamme saapuikin turvapaikanhakijoita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kyseisen vuoden loppuun mennessä Suomesta turvapaikkaa haki 32 476 henkilöä, kun vuonna 2014 luku oli ollut 3 651. (Vuonna 2015 myönnettiin hieman yli 20 000 oleskelulupaa, uusia Suomen kansalaisia reilut 8 000 | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)).

Vaikka Kaikkosen kannanotto on sinänsä tervetullut, en vielä yhden lehtihaastattelun perusteella odota juuri mitään. Kyse on kuitenkin keskustalaisittain poikkeuksellisesta ajattelusta, kunnes puolue teoillaan toisin todistaa, jos edes todistaa, Mäenpää muistuttaa.

 



Soinin metsästys- ja ammuntasimulaattori1

JÄTÄ KOMMENTTI