Kolumni | Karhuja kaivataan kiireesti kulkuteiden kunnostukseen!

0
Tällaisia petollisia jääpolanteita on vielä, monen päivän suojasäiden jälkeenkin! Tässäkin kohtaa jalankulkija kaatui, maanantaina 27.1. tietä ylittäessä pahan näköisesti. Kuitenkin onnekkaasti! Verta ainoastaan tuli vähän nenästä. Luita ei kuitenkaan rikkoutunut.

Pentti Hautala
Suomenselkä

Viime aikoina ovat nopeasti vaihtuvat säätilat sekä niistä johtuvat lumi- ja jääpolanteiden äkkinäiset vaihtelut on herättänyt kitkerääkin keskustelua eri tiedotusvälineissä. Yleisesti ja eniten on kaivattu menneistä vanhoista ajoista käyttöön: tiekarhuja.

Jyhkeitä terävillä, jäisetkin ajourat siloittaville ”kynsillä” varustettuja karhuja on vielä olemassa eri paikkakunnilla, mutta jostakin ihmeteltävästä syystä, niiden käyttöä kartetaan?

Kun tarkastelee eri työalojen kehitystä, niin suuremaksi osaksi on menty parempaan suuntaan. Todellisuudessa paljon parjattu teiden kunto- ja kunnostuskin on parantunut kokonaisuutta ajatellen mallikkaasti.
Mutta yksi osa-alue on kuitenkin mm. kulkuteiden kunnostuksessa huomattavasti heikentynyt. Ja sen ovat kaikki omakohtaisesti todenneet liikkuessaan, että kyseessä on talvikeleillä kiusalliset ajourat.

Nykyajan säiden vaihtelut liikenteelliset olosuhteet ovat erittäin vaikeita teiden hoidolle. Taitavimmallekin tekijöille ja tekijöille. Siitä ovat pitäneet huolen, kun lumi- ja vesisateet ovat pakkasten kanssa vuorotelleet nopeaan tahtiin.
Viikot olivat oiva esimerkki, kuinka talviset säät aiheuttavat työtä sekä vaativat tekijän taitoja ajoteiden- ja pihojen hoitajille. Liukkauden torjuminen ja runsas lumen lisääntyminen ovat aiheuttaneet työtä vuorotta monelle.

Jalkaisin ja polkupyörillä liikkuvien liukastelu on tuottanut monenlaisia vammoja sekä kärsimyksiä. Myöskin syvissä, jäisissä ajourissa autoilla ajamisesta on kertynyt jo heti alkutalven aikana monille aivan omakohtaisia kärsimyksiä.

Hyväkuntoisilla nastarenkaillakin ajaessa jäiset ajourien reunat ovat kiepauttaneet ajoneuvoja ojaan tai vastaantulevan eteen.

Monelle autoilijalle on koitunut kiperiä tilanteita, kun urat ovat ohjanneet autoa hiljaisessakin vauhdissa väärään suuntaan.

Urat syntyvät siitä, kun ajoteitä ei ehditä puhdistamaan lumesta välittömästi sateiden aikana tai heti sateiden loputtua. Liikenne tamppaa lumeen urat. Suojan ja pakkasen vaihdellessa, veden, rännän ja lumen sataessa samalla, muodostuu suorastaan ”raiteet”, joista ei sujuvasti pääse nousemaan autolla pois.

Vanhaan aikaan talvisessa tienhoidossa oli tärkein kone; jykevä ”tiekarhu”. Polanteet ja jäätymään ehtineet ajourat höylättiin moniteräisillä karhuilla pois. Kampaterä viimeisteli tien pinnan, että siihen tarttui hiekka liukkauden torjumiseksi.

Tällaisia karhuja toivottaan kulkuteiden kimppuun erityisesti poistamaan ajouria teiltä. Lapissa ainakin on uusia hienoja ja tehokkaita tiekarhuja vielä käytössä.

Jos kyse rahan säästöstä, niin karhut hankkivat hintansa takaisin esim. suolan käyttämisen vähentämisestä ja autojen korjauskustannuksissa. Liikenteen sujuvuus on myöskin taattu sileiksi höylätyillä teillä.

Suolaliuosta käytettäessä lumen sekaan ja pakkasen kiristyessä muodostuu pääteillekin paljon hankalia polanteita ja ajouria.

Tilastojenkin mukaan ajourat jäätyneille tienpinnoilla aiheuttaa vuosittain miljoonien eurojen aineelliset menetykset erilaisten vahinkojen ja onnettomuuksien seurauksena. Lisäksi mittaamattoman suurta vahinkoa ihmisten loukkaantuessa ja henkisistä kärsimyksistä.

Toki ajourista johtuvista vahinkojen- ja onnettomuuksista saattaa joku todeta, että pääsyyllinen löytyy kolareihin aina ”penkin ja ratin välistä”. Tällaisessakin toteamuksessa on ainakin osa totuutta monessa vahinkotapauksessa. Ei kuitenkaan ajourissa, kun jopa hölkkävauhdissakin auto saattaa suistua jäätyneestä urasta onnettomuuteen.

Voidaankin todeta, että yhä nykyäänkin on useimmilla tien kunnostajilla varmasti taidot tallella. Mutta käytössää olevat työkalut ovat niin kevyitä, ettei niillä jäisiä uria pystytä siloittamaan.

Jämerä kunnon tiekarhu onkin kaikille kulkijoilla kaipuulla, ainakin taajamien katu- ja kulkuteiden siloittamiseen!

Kuva: Pentti Hautala



 

JÄTÄ KOMMENTTI