Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT
Virtain teknisten palveluiden lautakunta päätti tiistaina myöntää Jäähdyspohjan yksityistielle perusparannusavustusta 10 prosenttia hankkeen toteutuneista kustannuksista kuitenkin enintään 8378 euroa. Avustus maksetaan kahdessa erässä.
.
Tiekunnan on pidettävä kirjanpito hankkeen menoista ja tuloista. Avustuksen ehtona on YTL 85 §. Jäähdyspohjan yksityistie on hakenut perusparannusavustusta Myllysillan kunnostukseen. Ely-keskuksen hankkeelle hyväksymä kustannusarvio on 83781 euroa. Ely-keskus on myöntänyt hankkeelle avustusta 85 € hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään 71 213 euroa. Nykyinen kivisilta on Museoviraston suojelukohde ja Jäähdyspohjan yksityistie on hyväksyttänyt kivisillan korjaussuunnitelman Museovirastolla.
.
Kyseisen yksityistien vaikutusalueella on vakituista asutusta, loma-asuntoja ja maa- ja metsätiloja. Lautakunta päätti merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen vieraslajien, kuten lupiinin, kurtturuusun ja jättiputken hävittämiseksi Virroilla ja esittää sen kaupunginhallitukselle sekä edelleen kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen merkitsemistä asiana loppuun käsitellyksi. Aloitteessa todetaan, että vieraslajit leviävät Virroilla erityisesti teiden varsilla, ulkoilualueilla ja pientareilla, syrjäyttäen alkuperäistä kasvillisuutta ja vähentäen näin luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi esim. jättiputket voivat aiheuttaa haittaa ihmisille
.
Valtuustoaloitteessa ehdotetaan muun muassa, että talousarvioon varattua 15000 euron määräraha hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti vieraslajien hävitykseen., tarjotaan kuntalaisille ohjeita ja neuvontaa vieraslajien torjuntaan sekä järjestetään talkoopäiviä ja muutenkin mahdollistetaan torjuntatyö esimerkiksi järjestämällä jätteiden hävittäminen.
.
Valtuustoaloitteella tavoitellaan kuitenkin myös kaupungin maanomistuksen ulkopuolelle ulottuvaa, laajempaa vaikutusta vieraslajeihin. Asian edistämiseksi teknisten palveluiden lautakunta on tehnyt poikkihallinnollista yhteistyötä ympäristötoimen kanssa. Yhteistyön tuloksena ympäristötoimi on käynnistänyt kaikille kaupunkilaisille ja toimijoille avoimet vieraslajitalkoot aikavälillä 1.8. -30.9.2025. Tekninen toimi osallistuu talkoisiin muun muassa hankkimalla tarvittavat roska-astiat ja huolehtimalla myöhemmin jätteiden hävityksestä. Todetaan myös , että vastaavan laajuinen osallistuminen talkoisiin on mahdollista myös tulevinakin vuosina.
.
Lautakunta päätti valita vanhusneuvostoon kaudelle 2025-2029 edustajakseen Auli Arpiaisen sekä varajäseneksi Jussi Helinin.-jr