Kiinteistö Oy Virtain opiskelija-asuntoloille 16.000 euron avustus

0
(JR/J-Pnews)

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupunginhallitus päätti tiistaina myöntää 16.000 euron suuruisen avustuksen Kiinteistö Oy Virtain opiskelija-asuntoloille lainanhoitokustannusten kattamiseksi.

Kiinteistöyhtiön taloudellinen tilanne heikkeni jälleen vuoden 2024 lopulla, kun Pirkanmaan hyvinvointialue vaati Kiinteistö Oy Virtain opiskelija-asuntoloilta vuokran kohtuullistamista yhtiön omistaman B-rakennuksen osalta. Asiassa päästiin neuvottelutulokseen vuodenvaihteessa. Neuvotellun vuokratason mukaan yhtiölle tuli palautettavaa vuosilta 2023-2024 noin 91.000 euroa.

Palautuksena on maksettu tähän mennessä yhteensä 15.000 euroa kaupungin vuoden 2024 lopulla maksaman hyvityksen turvin. Vuokratason aleneminen johti siihen, että yhtiön lainanhoitokyky heikkeni. Laskelman mukaan yhtiöllä on n. 15.900 euron vajaus lainanlyhennyksistä ja muista kuluvan kauden maksuista selviytymiseen.

Päätettiin myöntää Kiinteistö Oy Virtain Vuokrataloille osakeyhtiölain 12 luvun mukaisen pääomalainan määrältään 120.000 euroa lainanhoitokulujen kattamiseksi. Takaisin maksu on enintään 20 vuotta ja korko 4 %. Lisäksi täydennettiin ehdotusta ohjeistuksella, että tekninen osasto ja Virtain Vuokratalot Oy käynnistävät selvitystyön asuntokannan pienentämisestä, kannattavuuden parantamiseksi sekä mahdollisuudesta siirtää kaupungin vuokrakiinteistöt ja omistamat asunnot yhtiölle. Asia tullaan käsittelemään valtuuston seminaarissa lokakuussa.

Päätettiin muuttaa apulaisrehtorin virka yhtenäiskoulun rehtorin viraksi 1.1.2026 alkaen ja myönnettiin sille täyttölupa.

Päätettiin antaa lausunto Tampereen seudun työllisyysalueen 2026 talousarvioluonnokseen ja maksuarvioihin vuodelle 2026.

Kaupunginhallitus päätti myöntää 4000 euron avustuksen SPR Virtain osastolle kiinteiden kulujen kattamiseksi.

Vammaisneuvoston sihteeriksi toimikaudelle 2025-2029 nimettiin hyvinvointiohjaaja Lea Koskimäki.  Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssille päätettiin esittää 1. Minna Koskinen, 2. Sanna Järvensivu ja 3. Linda Gonzaga. – jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI