Lämpökuvantamisesta apua kiveskivun tutkimiseen – Seinäjoelta käsin johdetaan valtakunnallista tutkimushanketta

Tammikuussa 2026 käynnistyy laaja lääketieteellinen tutkimushanke, jossa pyritään selvittämään lämpökuvantamisen hyötyjä äkillisen kiveskivun tutkimisessa. Tutkimuksesta vastaa Seinäjoen keskussairaalan urologian erikoislääkäri, ylilääkäri Mika Raitanen, joka toimii myös Tampereen yliopistossa apulaisprofessorina.
Mukana tutkimuksessa ovat kaikki Suomen yliopistosairaalat sekä suurimmista keskussairaaloista Seinäjoki, Jyväskylä ja Pori.
– Kiveksen nopeasti alkanut kipeytyminen on varsin tavallinen syy hakeutua lääkäriin. Kipu johtuu yleisimmin joko kiveksen tai kiveslisäkkeen kiertymästä tai esimerkiksi tulehduksesta. Kipuja voi esiintyä kaikenikäisillä. Kiveskiertymä on yleisin kasvuikäisillä pojilla ja tulehdukset vanhemmilla miehillä, Raitanen taustoittaa.
Lämpökuvantaminen on uusi menetelmä erilaisten sairauksien ja vammojen tutkimisessa, ja kiveskipupotilailla sitä on tutkittu vasta vähän.
– Teimme Seinäjoen keskussairaalassa loppuvuodesta 2023 pilottitutkimuksen, jossa totesimme, että lämpökamera soveltuu hyvin akuutista kiveskivusta kärsivien potilaiden tutkimiseen. Kyseessä oli merkittävä, ensimmäisenä maailmassa tehty havainto. Koska kyseessä oli kuitenkin pilottitutkimus, johon osallistui vain 18 potilasta, on tärkeää, että tulos vahvistetaan laajemmassa tutkimuksessa, Raitanen toteaa.
Nyt käynnistyvään tutkimukseen pyritään saamaan vähintään 200 potilasta eri paikkakunnilta.
– Potilaan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kun hän hakeutuu päivystykseen akuutin kiveskivun vuoksi, hänelle tehdään ensin kivesten lämpökamerakuvaus. Uudet suomalaisen laitevalmistajan lämpökameralaitteet ovat Seinäjoellekin jo saapuneet. Tämän jälkeen potilaat tutkitaan ja hoidetaan normaalisti, Raitanen selventää.
Lämpökamerakuvaus on kivuton tutkimusmenetelmä, joka ei viivästytä potilaan hoitoa eikä aiheuta hänelle mitään lisäkustannuksia, tutkimus kuuluu normaaliin käyntimaksuun.
– Vielä tällä hetkellä äkillisesti alkaneiden kiveskipujen diagnoosi perustuu potilaan kertomukseen, lääkärin tekemään tutkimukseen sekä laboratorio- ja ultraäänitutkimuksiin. Akuuteista kiveskivuista kiveksen kiertymä on vakavin. Siinä kiveksen verenkierto on uhattuna, minkä vuoksi hoidolla on kiire.
– Mikäli lämpökamerakuvantaminen osoittautuu hyödylliseksi akuutin kiveskivun diagnostiikassa, voidaan jatkossa kiveskiertymäepäilyssä enemmän aikaa vievä ultraäänitutkimus jättää tekemättä ja näin jouduttaa potilaan pääsyä leikkaukseen, Raitanen havainnollistaa tutkimuksen hyötyjä.
Kiveksen akuutit kiputilat
- Kiveksen akuutti eli nopeasti alkanut kipeytyminen on tavallinen syy hakeutua lääkäriin.
- Kiveksen akuutti kipeytyminen johtuu tavallisimmin kiveksen kiertymästä, kiveslisäkkeen kiertymästä tai esimerkiksi tulehduksesta.
- Näistä vakavin on kiveksen kiertymä, sillä siinä kiveksen verenkierto on uhattuna, minkä vuoksi hoidolla on kiire. Mikäli viive oireiden alkamisesta leikkaushoitoon on yli kuusi tuntia, riski kiveksen menettämisestä kasvaa.
- Kiveksen äkillistä kipeytymistä voi esiintyä kaikenikäisillä, mutta tyypillisin potilas on kasvuikäinen poika.
Lämpökamerakuvantaminen
- Lämpökuvantaminen on uusi menetelmä erilaisten sairauksien ja vammojen tutkimisessa.
- Akuutti kiveskipu on hyvä kohde lämpökuvantamiselle, sillä molemmat kivekset mahtuvat samaan kuvaan mahdollistaen puolien välisen vertailun.
- Kivun aiheuttajilla on erilainen vaikutus kiveksen lämpötilaan.
- Kiveskiertymässä kiveksen verenkierto heikkenee ja lämpötila laskee.
- Tulehduksissa sen sijaan verenkierto vilkastuu ja lämpötila nousee.













