Luurangoista levyraitoihin – Taidekeskus Harrin monikerroksinen näyttelykausi 2026

0
Pauli Hanhiniemi ja Kolmas Nainen. (Kuva: Pentti Hautala)

Taidekeskus Harrin näyttelykausi on tänä vuonna virkistävän erilainen. Kauden avaa jo maaliskuussa harrastajataiteilijoiden ryhmänäyttely, joka on täysin uusi näyttelykonsepti. Näyttelyn tavoitteena on tuoda esiin alueen monipuolista ja laadukasta harrastajataidetta sekä tukea taiteenharrastajien verkostoitumista. Näyttelyssä nähdään noin kymmenen eri tekijän teoksia, joiden tyylilajit ja tekniikat vaihtelevat muhkeasta tekstiilitaiteesta millintarkkoihin grafiikan vedoksiin. Lisäksi maaliskuun 15. päivä Harrissa järjestetään Lakeudenportin kansalaisopiston kuoromatinea.

Huhtikuussa on vuorossa perinteinen Lakeudenportin kansalaisopiston kevätnäyttely, joka kokoaa yhteen kuluneen talven kädentaito- ja taidekurssien tuotantoa, kuten kudontaa, keramiikkaa, pitsiä, ompelua, maalauksia, valokuvia, puu- ja lasitöitä sekä entisöintiä. Opiston laaja kurssivalikoima näkyy töiden runsaudessa ja monimuotoisuudessa. Näyttely huipentuu Alavuden Lausujien järjestämään keväiseen runotapahtumaan.

Vappuna Taidekeskus Harrissa avautuu Alavus on Pop -näyttely, joka esittelee alavutelaista pop- ja rockhistoriaa eri vuosikymmeniltä. Alavudelta on aina löytynyt menestyviä muusikoita, jotka ovat niittäneet mainetta niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin lavoilla. Tässä lähes kolme kuukautta kestävässä teemanäyttelyssä on esillä laaja kattaus eri artistien historiaa ja muistoja, soittimia, fanitavaraa sekä valokuvia ja videotaltiointeja, jopa itse Harrin rakennuskin on toiminut aikoinaan bändikämppänä. Näyttelyn ohessa päästään nauttimaan myös elävästä musiikista, sillä luvassa on pieniä konsertteja yllättäviltäkin nimiltä.

Elokuussa töysäläissyntyinen kuvataiteilija Kirsi Julku esittelee öljyvärimaalauksiaan, joiden keskiössä oleilee luuranko. Luuranko on kuin riisuttu kuva ihmisestä, josta ei näe sosiaalista asemaa, tarkkaa ikää tai sukupuolta. Näiden elementtien puuttuessa ajatukset kääntyvät sisäänpäin: omiin arvoihimme, tekoihimme ja siihen, miten kohtelemme toisiamme ja ympäristöämme. Kirsi Julku on Etelä-Pohjanmaan liiton koordinoiman Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailun voittaja vuodelta 2024.

Näyttelykauden päättää syyskuussa Alavuden Reserviläisten 70-vuotisjuhlanäyttely, jossa esitellään keräilyharvinaisuuksia Ari Mäen kokoelmista. Ari Mäki on alavutelainen keräilijä ja aktiivinen reserviläinen itsekin. Hänen militariakokoelmistaan löytyy muun muassa taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemia miekkoja ja puukkoja, erilaisia merkkejä sekä suojeluskunta- ja Lotta Svärd-esineistöä. Näyttely on osa Alavuden Reserviläisten 70-vuotisjuhlavuoden tapahtumia.

Taidekeskus Harrin näyttelykausi 2026 

  • 9.-31.3. Harrastajataiteilijoiden ryhmänäyttely
  • 10.-19.4. Lakeudenportin kansalaisopiston kevätnäyttely
  • 1.5.-26.7. Alavus on Pop
  • 1.- 30.8. Kuvataiteilija Kirsi Julku
  • 5.9.-4.10. Alavuden Reserviläisten 70-vuotisjuhlanäyttely – keräilyharvinaisuuksia Ari Mäen kokoelmista


 

KyKy – VaLePa 070236

JÄTÄ KOMMENTTI